lauantai 31. toukokuuta 2014

Jalanjälkiä

Nämä ihanat jalanjäljet taiteiltiin mustalla sormivärillä tyttöjen ollessa noin kuukauden ikäisiä. Keskellä esikoinen, oikealla neiti A ja vasemmalla neiti B. Sormivärit ovat siitä kivoja, että peseytyvät helposti pois iholta. Tein tästä taulun olohuoneen tauluhyllylle. Jalanjälkiä on helppo tehdä, kun taas kämmenten kuvien kanssa meillä on ollut haasteita. Pienten kädet kun tuppaavat olemaan lähes kokoajan nyrkissä – ja melko tiukasti…
 

Helpointa näitä on tehdä kahden aikuisen voimin, toinen painaa lapsen jalan paperiin ja toinen pitää paperista kiinni. Sormiväri levitettiin käyttämättömällä pesusienellä, helppoa ja siistiä. Ainakin meidän tytöillä varpaat meinasivat nousta aina ilmaan, kun jalka painettiin paperiin ja pikkuruiset varpaat piti painella yksitellen, jotta saatiin kokonaiset jalankuvat! Esikoinen taas oli jo ihan innoissaan tällaisesta. Ihana muisto ja kiva yksityiskohta sisustuksessa.
 
 

Anne Geddes Ensimmäiset vuoteni

Etsin pitkään esikoiselleni vauvakirjaa ja tarkan harkinnan jälkeen päädyin Anne Geddesin Ensimmäiset vuoteni kirjaan. Ihastuin hillittyyn väritykseen ja suloisiin vauvojen kuviin. Toisen raskauden kohdalla halusin etsiä samanlaiset kirjat tuleville kaksosille. Kirjan ulkoasu oli ehtinyt uudistua parissa vuodessa, mutta sisältö pysynyt lähes samana. Omat kirjani tilasin Adlibriksestä (klik), mutta kirjaa myy myös mm. Akateeminen kirjakauppa.





 

Esikoisen kirjaan on kertynyt muistoja tekstein ja valokuvin jo paljon, tyttöjen kirjat ovat vasta aluillaan. Geddesin vauvakirjoissa muistoja kerätään aina esikoulu ikään asti. Nämä ovat mielestäni ihanat muistot lasten ensimmäisiltä vuosilta! Itse olen sitä mieltä, että tällaisia pitää täyttää ahkerasti heti alusta asti, eihän näitä asioita voi millään muistaa vuosien, välillä ei edes muutaman kuukauden päästä. Olen itse meidän perheen kuopus ja omaa vauvakirjaani on kyllä täytetty paljon huonommin kuin isosiskoni! Vaikka kiirettä kolmen lapsen kanssa pitääkin, yritän silti saada kerättyä muistoja myös valokuvin ja kirjoituksen tasapuolisesti kaikille kolmelle.





 

 
Mites muilla, täytetäänkö vauvakirjoja ahkerasti kuukausi kuukaudelta, vai vuosien päästä vähän sinne päin?

perjantai 30. toukokuuta 2014

Tästä lähdettiin

Ensimmäistä omistusasuntoa etsittiin pitkään ja hartaasti. Paljasjalkalaisena espoolaisena oli selvää, että myös oman asunnon oli sijaittava Espoossa. Haaveissa oli saunallinen kolmio, vähintään 70m2. Kummallakaan meistä ei ollut kokemusta remontoinnista ja etsittiinkin asuntoa, joka olisi pääpiirteittäin kunnossa. Oma luottamus siihen, että työkalut ja telat pysyvät kädessä oli kova, joten ei haitannut, että asunnossa olisi jotain tehtävää ja siitä saisi oman näköisen.

Asuntoesittelyjä oli takana useita kymmeniä ja oma budjetti huomioon ottaen alkoi toivo jo mennä. Kunnes eräänä sunnuntaiaamuna mies selasi hesarin asuntoilmoituksia ja vastaan tuli (sen hetken kriteerit täyttävät) se täydellinen yksilö. Näyttöön mentiin samana päivänä ja kaupat tehtiin seuraavalla viikolla. Kyllä sen vaan tietää, kun oikea osuu kohdalle.

Asunto oli 80m2 3h+k+s+wc vuonna 1983 rakennetun luhtitalon toisessa kerroksessa. Se oli täydellinen, se oli kaikkea mitä olimme toivoneet ja enemmänkin. Asunto oli hyvässä kunnossa, keittiö oli remontoitu viimeisen viiden vuoden sisällä ja wc edellisenä vuotena.  Ainut remonttia vaativa tila oli kylpyhuone ja sauna, jotka päätettiin remontoida ”sitten joskus”, tehtiin kuitenkin samana vuotena… Kärsimättömyys ja tekemisen into iski siis nopeasti!
 
 

Kaikki seinäpinnat maalattiin valkoisiksi ennen muuttoa, isomman makuuhuoneen ja olohuoneen yksille seinille jäätiin vielä miettimään efektivaihtoehtoja, ja nämä toteutettiin myöhemmin. Makuuhuonessa sängynpäätyseinä sai ylleen Tikkurilan Taika maalia ja olohuoneen yksi ehjä seinä Tikkurilan Tunto hienoa.
 
 

Tässä asunnossa ehdittiin asua puolitoista vuotta, kunnes esikoispoikamme syntyi, vuoden kuluttua tästä alettiin jo haaveilla isommasta asunnosta ja toisesta lapsesta. Mietittiin myös, että ”kyllähän kaksi lasta kolmioon mahtuu”, onneksemme samasta taloyhtiöstä kuitenkin vapautui nykyinen asuntomme ja teimme ostopäätöksen. Kaupat tehtiin kuukautta ennen ultraa, jossa selvisi odottavamme kaksosia. Kolme lasta kolmiossa luhtitalon toisessa kerroksessa olisi tehnyt meidän arjestamme liian haastavaa. Ja ahdasta.

 
 


Tässä asunnossa koettiin monet ilot ja myös surut, tänä aikana mentiin naimisiin ja se oli poikamme ensimmäinen koti. Tuntui haikealta luopua siitä, mutta onneksemme uusi koti löytyi tosiaan läheltä, samasta pihasta. Alueeseen ja pihapiiriin oltiin jo ehditty kiintyä. Nyt onkin sitten päästy remontoinnin makuun oikein kunnolla. Tästä lisää myöhemmin.

Ensimmäinen

Blogi meistä viidestä, kahdesta alta kolmekymppisestä "elämäntaparemontoijasta", vilkkaasta kaksivuotiaasta esikoispojasta ja pienistä kaksostytöistä. Temmellyskenttänä 122m2 rivarin pääty Espoossa.

Luvassa remonttijuttuja, sisustusta, arkea ja unelmointia. Tervetuloa mukaan!