torstai 31. joulukuuta 2015

Blogivuosi 2015

Vuoden viimeinen päivä. Vuosi on ollut samalla ihana, haikea ja raskas. Välillä tämä on tuntunut aikamoiselta suorittamiselta ja tilanteesta toiseen selviämiseltä. Suurimpana syynä tähän on varmasti lasten iät, 3v + 2x1,5v on työllistävä, juoksuttava ja tilanne on todellakin koko ajan päällä! ;) Mutta onneksi huumorilla selviää kuitenkin aika monesta asiasta. Ei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti, eihän?

Ja lapset kasvaa, koko ajan ja ihan liian nopeasti. Kerran lyhyellä kävelymatkalla lasten kanssa kolme mummoa pysäytti meidät ja jäivät jokainen vuorollaan ihmettelemään, ei nyt sanasta sanaan, mutta hyvin samalla tyylillä minua ja lapsiani. Sitä perussettiä, että "Onko kaksoset?", "Onko identtiset?", "Kuinkas vanha isoveli on?" "No, on sinulla työtä!"... Kuitenkin jokaisen mummon viimeisiä sanoja ennen heippoja oli se, että nauti nyt, kun lapset ovat pieniä. Näitä mummoja yritän miettiä nykyään joka päivä!

Vuoden vaihtumista päästään juhlistamaan tänään kaveriperheen luokse. Sitä ennen olisi tarkoitus vielä käydä pulahtamassa hallilla ja vähän laittautua iltaa varten. Mies on ollut välipäivät muuten töissä, mutta tänään onneksi vapaalla.

Nyt kuitenkin luvassa pieni vuosikatsaus, mitä blogissa on tapahtunut ja mistä on tullut kirjoiteltua blogiin kuluneen vuoden aikana. 

Tammikuu:

Tammikuussa kirjoittelin blogissa paljon käsityöinnostuksestani sekä eteisen muutossuunnitelmista. Lisäksi hyvän mielen vaatekaappi-jutut olivat alkuvuodesta paljon mielessä ja niistäkin tuli kirjoiteltua blogiin. Tammikuussa katsastettiin myös meidän tyttöjen huoneeseen.

Alkuvuodesta meillä oli myös se jäätävä vesirokkoepisodi ja poikkeuksellisesti tuli kirjoiteltua tällaisistakin jutuista blogiin...


Helmikuu:

Helmikuussa käsityöinnostus laajeni ompelemiseen ja tuolloin tuli tehtyä yhtä jos toista. Lisäksi suunniteltiin tyttöjen tulevia yksivuotissynttäreitä sekä jaoin ohjeen tekemääni vaippakakkuun.


Maaliskuu:

Maaliskuussa juhlittiin sitten meidän yksivuotiaita neitejä, mikä oli tietysti koko kuukauden kohokohta niin täällä blogielämässä kuin "siellä oikeassakin" elämässä!




Huhtikuu:

Huhtikuussa tehtiin ihana DIY-vanerimökki tyttöjen huoneeseen ja se on kyllä ehdottomasti suosikki diy-juttumme koko vuoden ajalta! Lisäksi saatiin haalittua haaveilemani kaapelikela takapihalle sivupöydäksi ja suunniteltiin ja haaveiltiin muutenkin terassikaudesta, uusista terassikalusteista ja pihaelämästä.


 Kuun vaihteessa tietysti juhlistettiin vappua muutaman kaveriperheen kesken.


Toukokuu:

Toukokuussa jatkettiin DIY-juttujen tekemistä ja toteutettiin lapsille hiekkalaatikko sekä koristemajakka takapihalle. Pihahommat laitettiin myös aluille tuolloin.


Kuukauden kohokohtana tietysti esikoisen 3-vuotissynttärit!


Toukokuussa tein muuten yhden top3 suosituimmista postauksista koko blogini ajoilta, jossa kirjoitin ideoita viikon ruokalistalle. Resepti-ideoita voit käydä kurkkimassa täältä.

Kesäkuu:

Kesän aikan tuli enemmänkin kirjoiteltua meidän tekemisistä ja menoista, vaikka muuten blogi painottuukin päiväkirjaa ja kuulumisia enemmän sisustukseen ja diy-juttuihin.

Kesäkuussa kirjoitin Peroban brunssista, Angry Birds-puistosta ja monikkokarnevaaleista.



Lisäksi kurkistettiin meidän Cityjuhannukseen...



Ja esittelin kirppislöytöä.



Heinäkuu:

Heinäkuun aikataulut täyttyi muun muassa Korkeasaaresta ja mökkeilystä...


...Porvoon päiväretkestä...


...sekä asuntomessuista.



Lisäksi sisustettiin oikein urakalla ja saatiin eteisen suunniteltu muutosprojekti valmiiksi.


Heinäkuun hitti oli fillarin peräkärry!


Elokuu:

Elokuussa kirjoittelin blogiin muun muassa tavaranpaljoudesta ja tavaroiden karsimisesta ja päätin pitää kirjaa kuluvan vuoden vaateostoksista (joista muuten tulossa tammikuun puolella päivitystä blogiin).


Lisäksi kirjoittelin pitkästä aikaa tyttöjen kuulumisia.


Kuukauden kohokohta oli kuitenkin meidän tuplamammojen Tallinnan reissu!


Syyskuu:



Syyskuussa alkanut koulu näkyi bloggaustahdissa. Vaikka blogissa ei juuri mitään tapahtunut, niin oikeassa elämässä sitäkin enemmän... Kirjoittelin kuitenkin ainakin uudesta diy-reseptikirjasta ja loppukuusta aloitettiin jo Halloweenin suunnittelu!



Lokakuu:

Lokakuussa laitettiin pihaa talviteloille...


Fiilisteltiin Noshin uutta mallistoa...


Otettiin lapsista ihania syksykuvia...


Ja juhlittiin tietysti sitä Halloweenia!!! (Saatoin ehkä vähän innostua tänä vuonna Halloweenista ;) )



Marraskuu:

Marraskuussa blogi näköjään täyttyi hyvin pitkälti DIY jutuista.

Joulukortteja, omppukynttilät ja herkkuja!


Supersankareita ja säilytyspusseja!


Sekä lyijykynäpiirroksia.



Lisäksi fiilisteltiin makkarin talvitunnelmaa. Muutoinkin blogissa alkoi olla jo hyvin jouluiset teemat!


Joulukuu:

Joulukuu on ollut niin täynnä ohjelmaa ja menoa ettei tosikaan. Jouluksi rauhoituminen tuli oikein tarpeeseen. Blogissa esittelin meidän ikkunanpokien maalausprojektin myötä uudistuneen alakerran



Käytiin uudestaan tupamammojen kesken Tallinnassa.



Tehtiin lisää DIY-juttuja.


Ja esittelin meidän joulukotia sekä jaoin hieman koristeluvinkkejä jouluksi.



Sellainen on ollut Viisikon vuosi! 
Kiitos mukana seuranneille ja jatketaan taas ensi vuonna! 

Nyt toivottelen oikein hauskaa vuoden vaihdetta kaikille!

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Design Letters

Vielä vähän niistä joululahjoista, vaikka en nyt mitään lahjaesittelyä ajatellut pitääkään...

Siskoni perheen ja vanhempieni kesken vaihdetaan jouluna lahjat, mutta muutoin itsenikään ei tarvitse stressata aikuisten lahjoista, ei jouluna eikä synttäreillä. Mikä on oikein hyvä järjestely, minusta on ihan turhaa rahan ja hermojen menoa alkaa miettiä lahjaa jokaiselle kummin kaimalle ja naapurille muutaman kerran vuodessa.

Perinteisesti ollaan teetetty siskoni kanssa meidän vanhemmille seinäkalenteri lasten kuvilla. Sellainen tehtiin tänäkin vuonna ja lisäksi annettiin muun muassa kaksi muumimukia, joita ollaan alettu kerämään mökkikupeiksi vanhemmillemme.

Siskon miehelle ostin tänä vuonna Master Chef -lautapelin ja siskolleni luonnonkosmetiikkaa ja Marimekon ihania sukkia. Heidän lahjastaan meille itselläni olikin pieni aavistus, sillä olin vinkannut siskolleni, että olen haaveillut Design Lettersin mukeista.


Sellaiset mieheni kanssa saatiin ja onhan nämä kyllä tosi kivat! Pitkään olen näitä itse katsellut ja ajatellut ostaa, mutta aina on sitten jäänyt jostain syystä ostamatta. Lisäksi paketista löytyi ihana uusi keittiöpyyhe samaa sarjaa.




Mukit päätyivät meillä alakerran vessaan hammasharjamukeiksi ja ajatuksenani on vielä ostaa yksi lisää. Ajattelin ostaa lapsille aluksi yhteiseksi L-kirjaimen. Sen lisäksi, että sillä voidaan tarkoitaa lasten kuppia, on L myös meidän pojan nimikirjain. Kolme kuppia hyllyllä näyttää myös todennäköisesti paljon paremmalta, kuin että jokaiselle olisi oma ja kuppeja olisi viisi vierekkäin...



Kivan näköiset tuossa hyllyllä!

tiistai 29. joulukuuta 2015

Lapsille neulottu

Mä vähän kammoksun sitä, että jouluna pukki tuo säkkikaupalla paketteja ja joulun jälkeen ihmetellään sitä, että mitä näillä kaikilla tehdään ja mihin nämä kaikki uudet tavarat mahtuvat. Toki meilläkin lapset saivat useita lahjoja, mutta mielestäni kuitenkin kohtuudella. Muutamat mieluisat lelut ja peli, muutama vaate per lapsi ja kirja per lapsi. Lisäksi todella kivat lahjat, jotka tytöt saivat, olivat Snadistadin lahjakortit. Mä tykkäisin jatkossakin tämän tyylisistä lahjoista lapsille, eli jotain tekemistä, eikä vain tavaroita. Mun mielestä vaikka Disney on Ice -liput olisi ihan mahtava lahja sitten vähän vanhemmille lapsille!

 Poika puolestaan sai vielä heräteostoksena tehdyt Disneyn elokuvat, jotka tosin avattiin vasta joulupäivänä ja Tapanina, juuri siksi, että kun lahjoja on useampi, ei lapsi jaksa keskittyä kaikkeen. Olen myös sitä mieltä, että laatu korvaa määrän, eikä pakettien lukumäärällä ole merkitystä. Mieluummin yksi todella mieluista lahja lapselle kuin kymmenen ihan kivaa. Minusta lapsen pitää osata hyväksyä myös se, että kaikkea ei voi saada.

Mutta olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että jokin mieluista lelu tulee paketista jouluna ja synttäreillä löytyä. Onhan se lapsen riemu hellyyttävää pakettia avatessa.

No, tarkoituksenani ei ollut varsinaisesti avautua asiasta, tämä nyt vain, miten itse haluan meillä olevan. Ja kaikkein fiksuintahan niitä tavaroita on ostaa näistä välipäivien aleista (nimim. tilaukset lähti juuri niin Jollyroomille kuin Lekmerillekin...) Tarkoitukseni sen sijaan oli esitellä lasten yhdet (äidin mielestä) lempparilahjat, jotka he saivat mummiltaan.

huivi lapselle

Nykyään arvostan kovasti itse tehtyjä lahjoja ja aiemmin syksyllä vinkkasinkin äidilleni joululehdestä bongaamastani kaulahuivin ohjeesta.

diy kietaisuhuivi lapselle

Ja tällaiset sitten paketeista kuoriutui! Nämä ovat aivan ihanat! Tytöille on samanlaiset nallet ja pojalle leijona. Lasten serkkutyttö puolestaan sai kissan kuvalla varustetun huivin.

neulo kietaisuhuivi

neulottu eläinhuivi



Huivi on kietaisumallinen ja huivin toinen pää pujotetaan eläimen alta kiinni.

Tykkään!

maanantai 28. joulukuuta 2015

Blogisuosikit

Nykyään tulee ajanpuutteen vuoksi seurattua huomattavasti vähemmän blogeja kuin joitain vuosia sitten. Lukulista on osittain muuttunut vuosien varrella ja tietysti esimerkiksi lasten saanti on vaikuttanut itseä kiinnostavaan sisältöön jonkin verran. Esikoisen syntymän aikoihin en kuitenkaan juurikaan seurannut vauva- tai äitiysblogeja, mutta kaksosia odottaessa lukulistalle päätyi useita kaksosäitien blogeja. Nyt taas on jo melko pitkään tuntunut, että sisustus- ja diy-jutut kiinnostavat itseä eniten blogimaailmassa. Näistä aiheista myös itse kirjoitan mieluiten.

Mun suosikkiblogit ovat:


Essin blogi on kuulunut lukulistalleni monta vuotta. Essilla on aivan ihana koti ja blogista löytyy mielettömän kivoja DIY-juttuja. 


Rennolla tyylillä kirjoittava Johanna nousi suosikeiksi juuri niiden kaksosblogien löytymisen myötä. 


3. Pisara

Kaimani Paulan blogissa ihastuttaa heidän upea koti sekä kiva kirjoitustyyli. Myös Paulan vaatejutut ovat mielenkiintoisia ja instakollaaseissa onkin hyvin paljon omaa silmää mielyttäviä asukokonaisuuksia.



Upean Hannan blogissa kiinnostaa erityisesti taidokkaat muotikuvat. Hannan blogi on yksi ensimmäisistä blogeista, joita olen alkanut seurata.




Sannan blogi on myös yksi lemppareista. Sannalla on hyvin samanikäiset kaksostytöt kuin meillä.




Miian blogia olen seurannut pitkään ja se kuuluu lemppareihini, vaikka esimerkiksi sisustustyyli poikkeaakin paljon omastani. Blogista saa kuitenkin aina aimo annoksen inspiraatiota esimerkiksi siivoamiseen ja tavaroiden karsimiseen.

Yhteenvetona voisi sanoa, että tykkään lukea kepeistä aiheista, sisustuksesta, käsillä tekemisestä, vaatteista ja muista ehkä hieman pinnallisista aiheista. Mä oon just se, joka tykkää niistä silotelluista kuvista, joissa ei ikinä näy esimerkiksi sotkua! Mulle blogit, myös omani, on keino rentoutua ja silloin haluan katsella kauniita kuvia!

Löytyykö sun lukulistalta samoja suosikkeja?