torstai 29. tammikuuta 2015

Pihistä/panosta olohuone

Olohuoneen sisustus on mun mielestä ehkä tärkein koko kodissa. Olohuoneessa vietetään usein paljon aikaa ja huonekalujen tulee olla kestäviä, pitkäikäisiä ja tietysti omaa silmää miellyttäviä. Verkkokaupat ovat pullollaan eri vaihtoehtoja huonekaluista mattoihin ja valaisimiin. Tarjolla on myös paljon hyvin samankaltaisia huonekaluja aivan eri hintaluokista. Keräsin alle esimerkit omaa silmää miellyttävistä kokonaisuuksista kahdessa eri hintaluokassa.


Panosta:
1. Arctic senkki 1437€
2. Adea-sohva 3638€
3. Tablo pöytä 390€
4. BoConcept matto 519€

yhteensä: 6303€



Pihistä:

1. Bess senkki 499€
3. Söderhamn sohva 819€
4. Yumi sohvapöytä 199€
5. Tanger ryijymatto 209€

yhteensä:  1795€

Kallis hinta ei valitettavasti aina takaa laatua, mutta mielestäni etenkin sohvan osalta ei välttämättä kannata ostaa sitä halvinta. Istuinmukavuus on tietysti se tärkein ja itse en ostaisi sohvaa koeistumatta ja -makaamatta. Myös kankaan laatu vaikuttaa paljon käyttöikään ja ulkonäköön, halpa kangas saattaa lörpähtää jo muutamassa vuodessa. Jos nyt lähtisin sisustamaan olohuonetta uudestaan, panostaisin ehdottomasti sohvaan ja mattoon ja tinkisin sitten muiden kalusteiden osalta.

Mä olen itse haaveillut meille uudesta sohvasta jo jonkin aikaa. Meidän nykyinen sohva on Bellus merkkinen ja ostettu viitisen vuotta sitten. Selkänojatyynyt ovat irralliset ja ne menettivät muotonsa jo hyvän aikaa sitten. Niitä saa olla jatkuvasti pöyhimässä, että ovat mukavat ja kivan näköiset. Lisäksi istuinpehmusteet ovat löystyneet ikävästi ja kangas venähtänyt. Mielestäni viisi vuotta on kuitenkin lyhyt käyttöikä sohvalle ja ottaen huomioon, että kulahtaminen on tapahtunut jo aikaa sitten, en voi kyllä millään suositella nykyistä sohvaa kenellekään. Ainut hyvä asia on, että päälliset on irrotettavat ja pestävät!

Tuota meidän olohuonetta pitäisi varmaan miettiä vaan uudestaan ennen uuden sohvan ostamista, sillä iso kulmasohva olisi aika ihana! Mahduttaisiin sitten tulevaisuudessakin paremmin koko perhe sohvalle!


Mihin sä panostaisit olohuoneen sisustuksessa?

tiistai 27. tammikuuta 2015

Lastenhuoneen lelusäilytys

Tilastojen mukaan blogiini on päädytty useammankin kerran hakusanoilla, jotka liittyvät joihinkin säilytysratkaisuihin ja ajattelinkin kuvata vielä blogin puolelle, miten pojan huoneen lelusäilytys on tällä hetkellä ratkaistu. Aiemmin kirjoittelin jo olohuoneen lelusäilytyksestä ja sen jutun voit lukea täältä. Muita säilytykseen liittyviä juttuja löytyy Säilytys-tunnisteen alta.

Pojan huoneeseen on siirtynyt leikkikeittiö ja sen myötä kaikki leikkiruuat ja keittiövälineet, lisäksi löytyy kirjoja, pelejä ja pehmoleluja sekä kaikki pienet lelut, kuten muumitalo ja siihen liittyvät tilpehöörit.


Huoneessa on Ikean Expedit, joka meillä oli vanhassa asunnossa tuulikaapissa pystyssä. Silloin koreissa säilytettiin hanskoja ja pipoja. Nyt vaakatasossa hyllykkö toimii samalla kivana tasona leikkejä varten, autoratana tuon teipin myötä ja liitutaulutuunailujen jälkeen sopii myös piirtelyyn. Nuo korit alkavat olla jo aika elämää nähneet, ei todella mitään kestävää tekoa, jos niitä joka päivä revitään noista kahvoista. Jos tämä hyllykkö jää pysyväksi ratkaisuksi, tulee korit jossain vaiheessa uusia. Yhdessä korissa on keittiöjuttuja, toisessa pojan sanojen mukaan sekamyrsky (eli kaikkea mahdollista sekaisin) ja yksi kori on tällä hetkellä tyhjillään. Tyhjään koriin varmaan siirtyy jossain vaiheessa junaradan osat alakerrasta. Pentikin kangaskorissa puupalikat ja toisessa avonaisessa hyllyssä osa kirjoista ja työkalupakki.



Lisäksi vanhasta kaapista löytyy Smartstoren laatikoista pikkutilpehöörejä, yhdessä tällä hetkellä muumijuttuja, toisessa mun vanhat barbit ja niiden tarvikkeet ja yhdessä pojan piirustuksia, askarteluja ja synttärikortteja. Yhdellä hyllyllä pelejä. Kaapiston yläosa ja pienet laatikot ovat tyhjillään.


Sängyn alla oleva iso muovilaatikko on kulkenut mukanani lapsuudenkodista asti, eikä tälle oikeastaan ole muuta hyvää paikkaa kodissamme tällä hetkellä. Laatikko oli pitkään tyhjillään, mutta nyt siivosin sinne ylimääräisiä pehmoleluja katseilta piiloon.



Brion ihanuudet ovat hyllyllä.



Tältähän se huone useimmiten näyttää:


...mutta helpompi pitää siistinä, kun tavaroille on omat paikkansa!

maanantai 26. tammikuuta 2015

Viikonlopun juttuja

Viikonloppu sujui minun ja tyttöjen osalta hyvin rauhallisissa merkeissä, poika vietti viikonlopun mummilassa ja mies oli risteilyllä perjantaista lauantaihin. Me hengailtiin tyttöjen kanssa aikalailla kotosalla, vaikka tytöt alkavat olla kyllä melkolailla parantuneita. E pääsi ehdottomasti helpoimmalla vesirokon suhteen ja lähes kaikki näpyt ovatkin jo ruvilla. I:n korvatulehduskaan ei taida enää paljoa vaivata ja tässä on jo taas päästy nauttimaan täysistäkin yöunista! Myös ruoka maistuu taas kummallekin ja päiväuniakin on nukuttu monta tuntia. Melkoisen leppoisa viikonloppu siis takana.


Poika oli nyt ensimmäistä kertaa kaksi yötä putkeen yökyläilemässä ja hyvin oli mennyt. Poika nauttii mummin ja ukin jakamattomasta huomiosta!

Mä oon nyt innostunut näistä virkkaushommista ja viikonlopun aikana syntyikin syötävän suloisia hedelmälohkoja. Idean näihin sain Prinsessajuttu-blogista, josta muuten löytyy jos jonkinlaista ihanaa käsityöideaa.



Lankoja hain viikonloppuna lisää ja äitini antoi vielä omat jämänsä puuvillalangoista. Nyt löytyy värejä joka lähtöön! Tavoittena olisi, että tänä vuonna kaikki tuttujen lapset saisivat synttärilahjoiksi jotain omatekemää. Katsotaan, mitä kaikkea tässä vielä innostutaan tekemään...

perjantai 23. tammikuuta 2015

DIY: Virkattu viirinauha

Kirjoittelin alkuviikosta uudesta käsityöprojektista ja yllättäen sainkin sen jo valmiiksi. Aloittaminen tuntuu välillä todella hitaalta, mutta kun vauhtiin pääsee, niin työt syntyvätkin sitten aina yllävän nopeasti. Tein siis tyttöjen synttärikoristeeksi virkatun viirinauhan. Viiri pääsee sitten synttäreiden jälkeen koristamaan tyttöjen huonetta.



 Käytin työssä Novitan Kartano puuvillalankoja ja 2 virkkuukoukkua.

Ohje:

Virkkaa 41 ketjusilmukkaa (eli hiirenhäntää!), joista viimeinen on kääntymistä varten.
Käännä työ ja virkkaa 40 kiinteää silmukkaa.
Tämän kerroksen jälkeen kavenna työtä jättämällä jokaisen uuden kerroksen ensimmäinen silmukka virkkaamatta.
Yhdistä kolmiot virkkaamalla yläreunaan kiinteitä silmukoita, tee 5 ketjusilmukkaa kolmioiden väliin. 
Virkkaa kolmioiden reunaan kiinteillä silmukoilla koristelut valitsemallasi värillä (2 kiinteää silmukkaa per rivi ja kolmion kärjessä yksi ylimääräinen ketjusilmukka).


Jos ketjusilmukat ja kiinteät silmukat ovat käsitteinä epämääräisiä, niin hyvät ohjeet perussilmukoihin löytyy täältä.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Arjen ilahdus

Jotta elämä ei ole pelkkää korvatulehdusta, vesirokkoa ja huonosti nukuttuja öitä, täytyy osata nauttia arjen pienistä iloista. Eilisen ilon aihe oli Diacorin ihanan inhimillinen lastenlääkäri, joka uusi E:n refluksilääkereseptin, vaikka olin vain toisen tytön kanssa lääkärissä! Sekä tietysti postilaatikossa odottanut paketti Railalta!



Paketista kuoriutui Railan Elämää ja unelmia -blogin arvonnasta voittamani villasukat! Ilahduin suuresti jo arvonnan voittamisesta, koska arpaonni ei kyllä todellakaan yleensä suosi, mutta että palkintokin oli näin upea! Todella kauniit sukat ja ihana tumman harmaa väri. Kyllä nyt kelpaa käydä nostamassa vähän väliä tuttia ja heiluttelemassa vaunuja takapihalla.

Raila tekee jos jonkinnäköistä käsityötä myös tilauksesta, itse olen häneltä tilannut vaunuverhot Bumblerideihin sekä pipon itselleni. Uskomattoman taitava nainen!

Ja tosiaan, korvatulehdusdiagnoosin kanssa poistuttiin eilen lääkäristä. Se on nyt kolmas tulehdus I:llä putkeen, tiedä sitten onko edelleen sama tulehdus vaiko vesirokon jälkitautina tullut uusi tulehdus. Mutta nyt on joka tapauksessa taas antibiootit kourassa, josko tästä taas lähdettäis uuteen nousuun!

Kiitos vielä Raila sukista! <3 

tiistai 20. tammikuuta 2015

Jumitusta

No, nyt on viimeinenkin lapsukaisista vesirokon kourissa ja viime yö meni pientä potilasta hoitaessa, mies valvoi kahteen asti ja minä siitä eteenpäin... Edellissyönä sentään selvittiin vain parin kolmen tunnin valvomisilla! Sunnuntaina tuli E:lle ensimmäinen näppy ja eilen toinen. Eli näppyjä ei ole toistaiseksi ainakaan montaa, mutta tyttö on todella surkeana, kuume on ollut lähempänä 40 ja nukkuu sellaisissa puolen tunnin pätkissä. Tytöllä on atooppinen ihottuma, mikä ei varsinaisesti ole pahentunut rokon aikana, mutta voihan sekin kutista tästä johtuen enemmän.

Nyt on kyllä ollut jo monta viikkoa varsinaista kotona jumittamista ja monia menoja on jouduttu perumaan, myös ne E:n allergiatestit... Ja taitaa tuon toisen tytön korvatulehdus olla taas uusinut, muuten niin tyytyväinen I on myös ollut melko kiukkuisena eikä ruoka maistu. Enkä tietysti voi päivällä lähteä lasten kanssa lääkäriin, kun tartutetaan muuten vesirokkoon koko Diacor... Onneksi saa samalle päivälle vielä ilta-aikojakin lastenlääkärille. Toivottavasti ensi viikolla oltaisiin taas terveiden kirjoissa ja pääsisi vähän sosialisoitumaan! Kohta kaatuu seinät päälle!

Eilen sain kuitenkin mukavaa seuraa, kun töistä vapaapäivää viettänyt kaveri tuli piristämään meidän kotihengailua. Ja toi kummitytölleen ihania Tukholman tuliaisia, Lundmyr of Swedenin sukat ja puisen auton! Kiitos vielä M, seurasta ja tuliaisista!


Pientä käsityöprojektiakin aloittelin viikonloppuna. Vuosi sitten vuodelevon aikana innostuin virkkaushommista ja sainkin aikaiseksi mm. tytöille peitot ja vähän isomman torkkupeiton. Vuosi meni ennen kuin virkkauskärpänen puraisi uudestaan ja nyt syntyy virkattu viirinauha tyttöjen synttärikoristeeksi! Ei kuitenkaan ihan niin nopeaa tekemistä kuin vuosi sitten. ;)



Mukavaa viikonjatkoa!

maanantai 19. tammikuuta 2015

Eteisen muutossuunnitelmia

Meidän eteisen säilytysratkaisut kaipaisivat pientä päivitystä. Tilassa on alkuperäinen kaapisto, joka on melko hyvässä kunnossa, mutta suurin ongelma on tuo avoin henkaritila keskellä. Tila on ollut lähinnä tyttöjen turvakaukaloiden säilytyspaikkana ja henkaritila on lähestulkoon hukkatilaa, sillä en voi sietää sitä sotkuista ilmettä, joka syntyy, kun tällainen avoin tila on täynnä takkeja! Tässä roikkuu siis tällä hetkellä lähes aina vain muutama käytössä oleva takki ja viereinen kaappi on sitten puolestaan täyteen ahdettu. Ei kovin järkevää tilankäyttöä. (Eteisen säilytysratkaisuista kirjoittelin jo aiemmin täällä.) 

 

Olemme suunnitelleet, että kunhan tytöt siityvät pois kaukaloista eikä niille tarvita enää säilytyspaikkaa sisällä, ostetaan tähän ovet. Seuraaviin istuimiin siirtyminen kyllä luultavasti venyy mahdollisimman pitkälle, koska ahdistun ihan totaalisesti istuinviidakossa. Lisäksi meillä tulee olemaan hieman hankalaa mahduttaa sekä tyttöjen tulevat että pojan nykyinen istuin Hondan takapenkille...

Ikeassa myydään erikseen ovia, jotka sopivat tähän leveydeltään täydellisesti. Valitettavasti nuo muut ovet ovat kymmenen senttiä leveämpiä, eikä niitä voida korvata näillä Ikean edullisilla uusilla ovilla. Päätettiin, että maalataan kaikki ovet uudestaan samalla sävyllä. Eli myös ne uudet ovet joutuvat maaliruiskun alle, jotta kaikki ovat varmasti samaa valkoista sävyä. Toinen periaatteessa mahdollinen vaihtoehto olisi uusia koko kaapisto runkoineen, mutta koska emme kuitenkaan halua liukuovia, ei ole järkevää uusia hyväkuntoista runkoa samankaltaiseen uuteen. Ja miksi emme halua liukuovia, johtuu yksinkertaisesti huonoista kokemuksista liukuovikaapistoista. Minusta on paljon selkeämpää, että saa vaikka kerralla kaikki ovet auki ja näkee kaappien sisälle.
 
Ovien laiton yhteydessä myös kaappien sisukset tulisi miettiä kokonaan uudestaan. Tällä hetkellä siis vasemmanpuoleinen kaappi on siivouskaappi (toimii hyvin näin) ja oikealla on yksi kaappi henkaritilaa ja toisessa kaapissa on ylhäältä alas hyllyt, joilla säilytämme kenkiä.

Yksi pieni kaappi henkaritilaa ei riitä meidän takeille, mutta kolmen oven takana sitä on sitten jo vähän liikaa. Henkarikaappiin jää myös helposti liikaa hukkatilaa. Paras ratkaisu olisi, että nykyinen avoin tila jää ovien taakse henkaritilaksi ja viereiseen pikkukaappiin laitetaan hyllyt ja ulos vedettävät korit. Kolmen lapsen kanssa sitä hattua ja tumppua tulee varmasti löytymään tulevina vuosina ihan kiitettävästi, joten jokaiselle tarvitaan jotain omia koreja, joista lapset saavat sitten itsekin vaatteensa otettua (ja toivottavasti laitettua takaisin paikoilleen!).

Tuotekuvat Ikea

Hattuhyllyllä olevat korit saavat todennäköisesti jäädä, vaikka ne hieman hankalalla korkeudella ovatkin. Näihin voisi sitten jatkossa säilöä kausivaatteita ja sellaisia, joita ei päivittäin tarvitse.

Eteisen ilme tulee varmasti muuttumaan paljon siistimmäksi ja modernimmaksi ovien laiton jälkeen!

lauantai 17. tammikuuta 2015

Kohti hyvän mielen vaatekaappia

Vaatekaappipostaukset ovat olleet yllättävän suosittuja ja uskon monen painivan saman asian kanssa, jota itse olen käsitellyt enemmän tai vähemmän vuoden verran. Eli miten lähteä tavoittelemaan hyvän mielen vaatekaappia? Rinna Saramäen kirjasta (Hyvän mielen vaatekaappi) inspiroituneena, olen itse lähtenyt liikkeelle vastaamalla seuraaviin kysymyksiin:

1. Minkälainen on tyylisi ja minkälaisista vaatteista pidät?

Tähän sain kulutettua monta tuntia vuosi sitten, kun aloin enemmän miettiä tätä hyvän mielen vaatekaappi -projektia. Olin siis tuolloin vuodelevossa tyttöjä odottaessani, joten tähän oli aikaa! Piirtelin ja kirjoittelin näitä juttuja paperille, lueskelin muotiblogeja ja naistenlehtiä ja pikkuhiljaa alkoi vahvistumaan käsitys siitä, minkälaisista vaatteista pidän ja minkälaisia asukokonaisuuksia haluan käyttää. Tajusin myös, että vaateostoksia kannattaa oikeasti suunnitella, eikä mennä kaupoille haahuilemaan. Olen ihan liian usein ostanut "samanlaisen" vaatteen, kuin joka kaapistani jo löytyy. Ei siis toki täysin samaa vaatetta, vaan hyvin samankaltaisen.


Oma tyylini on hyvin simppeli ja keräsinkin myös blogiin 30 perusvaatetta, joilla peruspaletin saa kuntoon helpon yhdisteltävyyden myötä.




2. Mihin eri tilanteisiin tarvitset asukokonaisuuden? Mieti kuinka monta eri asukokonaisuutta oikeasti tarvitset samaan tilaisuuteen. Tämän avulla pystyy hahmottamaan vaatteiden kokonaismäärän tarvetta.

Tähän liittyen kurkkaa postaus Luottoasu joka tilanteeseen, josta löytyy karkea jaottelu omista tilanteistani, joita elämässäni tällä hetkellä kohtaan ja yhdet asukokonaisuudet näihin.


3. Minkälaisia vaatteita sinulla jo on? Mitä puuttuu?

Tähän puolestaan liittyen kirjoittelin hetki sitten lempivaatteistani, joka kuvaa hyvin, minkälaisia vaatteita minulla on. Tällä hetkellä kotiäitinä ollessa koen, ettei vaatekaapistani oikeastaan puutu mitään, mutta vuosi sitten, kun aloittelin projektia, oli listalla useampikin ostos:


-villakangastakki
-parkatakki
-bleiseri
-toppeja, jotka käyvät kesäpaidoista sellaisenaan, mutta sopivat bleiserin ja olemassaolevien neuletakkien alle

Nämä hankinnat olen tehnyt nyt viime syksyn aikana. Laihdutin syksyn aikana raskauskilot ja muutaman muun ylimääräisen kilon ja nyt on ihanaa huomata, että kaikki vaatteet mahtuvat taas päälle ja ennenkaikkea ne istuvat päälleni paljon paremmin.

Töihinpaluun koittaessa tulee työssä käytettävät asukokonaisuudet miettiä uudelleen ja siinä vaiheessa on varmasti ajankohtaista tehdä muutamia uusia hankintoja.



Tiedostettuasi ja käytyäsi läpi nämä kolme kohtaa, seuraa ehkä se hankalin osuus, eli:

4. Hävitä vaatekaapista kaikki turhat.

Jos vaatekaappi pursuaa käyttämättömiä vaatteita, joista ei kuitenkaan osaa luopua, voi tämä kohta koitua kohtalokkaaksi ja luovuttaa koko projektin suhteen. Jos vaatteita tosiaan on paljon, kannattaa ehkä käydä erikseen läpi yläosat, alaosat, alusvaatteet jne, niin homma ei tunnu kerralla liian työläältä.




Itse luovuin kaikista, jotka

a) kutittavat tai tuntuvat muuten epämukavilta
b) ovat epäsopivan kokoisia (liian pienet, liian isot, vääränmittainen helma jne)
c) ovat rikkinäisiä tai tahraisia (joita ei siis pysty korjata, eikä tahrat lähde pesemällä!)
d) ovat kulahtaneita tai nyppääntyneitä (muista kokeilla ensin nypynpoistajaa!)

Jos et oikeasti ole ahkera kirpparimyyjä, mielestäni paras tapa on hankkiutua eroon vaatteista on lahjoittaa ne hyväntekeväisyyteen (ja tietysti ensin kysellä kavereilta, onko kenelläkään tarvetta millekään!). Mä säilöin jonkin aikaa esim. todella hyväkuntoisia äitiysvaatteita ja pidin niitä nettikirpparilla parilla eurolla myynnissä. Kun ei mennyt kaupaksi, pistin nekin Fidan laatikkoon. Ahdistus ylimääräisistä itselle tarpeettomista vaatteista kaapin pohjalla ei todellakaan ole sen muutaman euron arvoinen, jonka niistä voisi saada. Toki jos vaatteita on paljon, voi tuntua pahalta luopua kaikista ilmaiseksi, mutta raha on menetetty jo vaatteen ostovaiheessa ja itse haluan ajatella tämän niin, että virheistä pitää oppia ja jatkossa rahaa ei käytä sellaisiin vaatteisiin, jotka jäävät kaapin perukoille pyörimään. Itselle ainakin on vapauttava tunne, kun kodissa ja kaapeissa ei ole mitään ylimääräistä!

Ihan mahtava kaavio vaatekaapin karsimiseen on Saramäen blogista ja kirjasta löytyvä kaavio:



5. Osta uusia harkiten!

Tarve.
Aina vaatekaupassa käydessä ja uutta vaatetta harkitessasi, palaa kohtaan 3, eli mitä sinulla jo on ja mitä puuttuu? Kannattaako oikeasti ostaa samantyylistä paitaa, joka kaapista jo löytyy? Ehkä lompakossa oleva lista oikeasti tarpeellisista hankinnoista voisi auttaa välttämään heräteostoksia. Useinhan se kyllä menee niin, että kun lähdet etsimään farkkuja, löytyy vaikka kuinka monta kivaa paitaa. Vaikka loppujen lopuksi, kannattaisi suunnata suoraan niihin housuhyllyihin eikä edes katsella muita, ettei tekisi turhia heräteostoksia. Tämän vuoksi mä välttelen jossain määrin myös alennusmyynteihin menoa! Sitä kun tuppaa löytämään kaikkea, mitä ei edes tiennyt tarvitsevansa!


Koska listojen tekeminen on ihan mahtavaa, väsäsin exceliin taulukon, josta löytyy mun vaatekaapin sisältö numeroina ja sarakkeet ilmeneville tarpeille ja ostoksille. Tavoitteena on pitää tämän vuoden vaateostokset todella minimissä, koska mitään varsinaista tarvetta ei tosiaan tällä hetkellä millekään ole (paitsi kesävaatetukseen ainakin matalapohjaiset sandaalit).

Laatu. Uusia hankintoja tehdessä tulisi entistä enemmän kiinnittää huomiota vaatteen laatuun. Akryyli on itsestäänselvä ei, älä koskaan osta vaatetta jossa on akryyliä! Saramäki nostaa kirjassaan esiin viskoosin (sileäksi filamenttikuiduksi tehtynä) hyvänä vaihtoehtona. Itse olen huomannut tämän saman, 100% viskoosipaidat ovat kestäneet omassa käytössäni useita vuosia uudenveroisina. Eli siis sellaiset ohuet hieman liukkaan tuntiset ilmavat paidat.

Mä koen laadun tunnistamisen usein kuitenkin hankalaksi ostovaiheessa. Toki on itsestäänselvää, että kieroiksi ommellut saumat eivät ainakaan suoristu pesuissa ja lörpöttävä ja kiero vaate jääkin sitten käyttämättä tai se ei ainakaan tuo sitä hyvää mieltä sinne vaatekaappiin. Mutta ongelmallisin on mielestäni laadukkaan puuvillan tunnistaminen, 100% puuvillavaatteissa on oman kokemuksen mukaan nimittäin merkittäviä eroja!

Parhaiksi ja kestävimmiksi perus trikoopaidoiksi olen muuten todennut NOOM-merkin paidat. Näissä on 92% puuvillaa ja 8% elastaania, hintaa 14,90€ ja kestävät todella hyvin käyttöä, musta ei haalistu, ei nyppyynny ja pitää muotonsa!

Mä aloitin tän projektin blogin puolella laskemalla vaatekaappini sisällön. Laihdutusprojektin jälkeen on tullut käytyä vaatekaappia uudelleen läpi rankalla kädellä. Ja jotain uutta on tullut myös ostettua. Päivitetyt lukumäärät ovat: 


Farkut (ja vastaavat): 7 kpl (-1kpl)
Pellavahousut: 2 kpl
Hameet: 6 kpl (-2kpl)
Mekot: 9 kpl (joista kaksi neulemekkoa, kaksi juhlamekkoa, loput kesä/arkimekkoja)
Shortsit: 2 kpl
Trikoopaidat: 7 kpl (-4kpl)
Neulepaidat ja neuletakit: 11 kpl (-4 kpl)
Bleiseri: 1 kpl (+1kpl)
Kauluspaidat/muut siistimmät paidat: 10 kpl (-1 kpl)
Colleget ja hupparit: 4 kpl (-2kpl)
T-paidat: 2 kpl
Topit: 10 kpl (+4kpl)
Aluspaidat: 7 kpl (hihattomia mustia / luonnonvalkoisia perus trikootoppeja)
Urheiluvaatteet yläosat: 5 kpl (sis. aluskerraston paita) + uimapuku 1kpl
Urheiluvaatteet alaosat: 8 kpl (sis. ulkoiluhousut ja aluskerraston trikoot)

yhteensä: 90 kpl (-11 kpl)

(Lisäksi siis vielä alusvaatteet, kotivaatteet ja yövaatteet.)


Kaapista on lähtenyt hyväntekeväisyyteen ja kierrätykseen yhteensä 14 vaatekappaletta. Hyväkuntoiset lahjoitin Fidaan ja huonokuntoiset vein H&M:n vaatekierrätyspisteeseen, josta saa kassillista vastaan -15% etukupongin H&M:n myymälään. Kupongin käytin yhteen toppiin, joka sopi määrittelemääni tarpeeseen.

Projektin edetessä olen huomannut, että vähemmän on enemmän vaatteissakin ja että shoppailua tulee tehdä oikeasti vain ja ainoastaan tarpeeseen eikä vaatteita tule ostella hetken mielijohteesta. Kaapista löytää helpommin mieluisat asukokonaisuudet, kun siellä ei ole niitä epäsopivia ja käyttämättä jääneitä vaatteita lojumassa. Vaatekaappi pysyy myös helpommin siistinä, kun vaatteita on kohtuullisesti.

perjantai 16. tammikuuta 2015

Moderni DIY vs retro

Me rempattiin kolmisen vuotta sitten mieheni kanssa edellisen asunnon kylppäri ja sauna ja remontista jäi kakkoskakkosia (eli sahattua lankkua!), jotka pyörivät silloisessa työhuoneessa jonkin aikaa. Pojan raskausaikana tuunailin yhdestä lankusta kirjainpalikoita.


Sahasin lankun sopivan kokoisiksi paloiksi, hioin reunat hiekkapaperilla ja maalasin palikat valkoisiksi. Sabluunaa apuna käyttäen maalasin palikoihin vielä kirjaimia ja numeroita. Mulla ei ole enää sabluunaa tallessa, mutta oli tarrakiinnitteinen, muistaakseni Tiimarista joskus ostettu. Käytin todella pientä pensseliä, jotta maali ei leviä sabluunan alta muualle palikkaan. Sienellä töpöttämällä onnistuisi varmasti myös hyvin.

Jos palikat tulevat lasten leikkeihin, kannattaa valita myrkytön maali. Muistaakseni itse käytin Tikkurilan Miranol maaleja. Tikkurilan nettisivujen mukaan myös Empire maali sopisi lelujen maalaamiseen.

Meiltä löytyvät retroversiot näistä palikoista ovat mieheni lapsuudesta. Mun lapsuudenkodin lelulaatikosta löytyy myös näitä samoja palikoita.


Kumpi iskee enemmän, retro vai moderni valkoinen? 

torstai 15. tammikuuta 2015

Tytöt 10kk

Tänään olisi pitänyt olla tyttöjen 10-kuukautisneuvola, mutta vesirokon takia jouduttiin käyntiä siirtämään. I:llä vesirokko alkaa onneksi olemaan jo voiton puolella, mutta toisella ei ole vielä yhen yhtä näppyä näkynyt. Poika sentään on taudista jo parantunut, näpyt on enää ruvella. Hain apteekista vesirokkovoidetta, mikä ainakin näillä kahdella auttoi kutinaan huomattavasti. Ei ole kyllä mikään herkku tauti ollut sairastaa, enkä ehdoin tahdoin olisi näin pieniä halunnutkaan tautiin sairastuttaa. Varmasti rokotus on oikein hyvä vaihtoehto!


Uusia mittoja saadaan siis odotella vielä useampi viikko, paino I:llä on kuitenkin siinä yhdeksässä kilossa, E:llä varmaan vasta vähän yli 8kg. Pituutta E:llä on varmaan noin 70cm ja I:llä muutama sentti enemmän, käytössä onkin oikeastaan vain 74cm vaatteita. Parissa kuukaudessa tytöt ovat muuttuneet jotenkin tosi isoiksi ja ihan vauvamaiset piirteet alkavat jo hävitä, enää kaksi kuukautta ja tytöt täyttävätkin vuoden! I on edelleen ihan samannäköinen kuin minä vauvana ja E puolestaan on todella paljon mieheni näköinen. Hauskaa, että vaikka tytöt ovat keskenään ihan eri näköisiä, näen kummassakin paljon samoja piirteitä kuin pojassamme.

Esikoisemme otti ensimmäiset askeleet ilman tukea 9-kuisena ja alkoi kävelemään 10-kuisena. E on kulkenut kehitysvaiheissaan hyvin samaa tahtia pojan kanssa, joten jos merkit pitävät paikkansa, lähtee hänkin pikapuolin kävelemään ilman tukea. Nyt jo mennään kovaa vauhtia taaperokärryllä (tai sitten hän työntää syöttötuolia, lelukoria tai ihan mitä tahansa, minkä kanssa voi kävella)! Ja voi apua, E oppi myös viikonloppuna kiipeämään portaita! Siivoilin alakertaa ja mies meni pojan ja I:n kanssa ylös, kuulin kauheeta ähinää ja menin katsomaan, mitä se tyttö touhuaa, niin siellä se meni jo kolmatta porrasta ylöspäin! Täytyykin alkaa pitää porttia kiinni ettei käy vahinkoa... Muuten molemmat liikkuvat kontaten ja E usein myös karhukävelyllä. I on siskoaan paljon varovaisempi ja rauhallisempi liikkeissään.

Tytöt ovat kovia tanssimaan ja tykkäävät paljon musiikista. Pienet känkkäränkkä kiukuttelutkin laantuvat helposti, kun heille alkaa vain laulaa! I tykkää tällä hetkellä myös paljon kaikista kurkistusleikeistä. Jos menen pojan tai toisen tytön kanssa vessaan, konttaa I perässä ja kurkkii ovenraosta ja nauraa. E puolestaan tykkää tällä hetkellä tosi paljon kävelyttämisestä. E on useimmiten heti touhuamassa muiden lasten tai veljensä kanssa rajumpia leikkejä, kun taas I viihtyy paljon itsekseen ja on hieman sivustaseuraaja. E hakee myös paljon paljon enemmän huomiota meiltä vanhemmilta.

Yöt ovat menneet paljon paremmiksi kuin mitä 8kk katsauksessa kirjoittelin. Olen jo jonkin aikaa epäillyt E:llä refluksia, tyttö esimerkiksi yskii, pulauttelee ja hikottelee paljon, mikä sopisi hyvin taudinkuvaukseen. Hampaiden tulo ja liikkeellelähtö on kuitenkin saanut itseni epäilemään ylireagointia ja olen laittanut pahimmat yökukkumiset "vaiheiden" (ja niiden hampaiden) piikkiin... Jotenkin olin myös kuvitellut, että refluksioireita olisi pitänyt olla jo ihan pienestä asti ja E kuitenkin nukkui siskonsa tavoin todella hyvin siihen 8-kuiseksi asti. Käytiin kuitenkin ennen joulua lääkärissä ja saatiin refluksilääkitys kokeiluun. Yöt parani samantien ja useimmiten tyttö on nyt nukkunut täysiä öitä tai yöstä on selvitty tutinnostolla. Voi miksi ei tajuttu mennä heti 8-kuukauden korvilla, kun pahimmat yöheräilyt alkoi! Kokeiltiin muutama ilta olla antamatta lääkettä, heräileminen yskimiseen alkoi taas ja jokin selkeästi kalvoi tyttöä vatsassa. Myös pulauttelu tuli uudestaan kuvioihin, mikä jo väheni lääkityksen aikana merkittävästi. Nyt on siis jatkettu lääkkeen antamista. Tämä tarkoittaa sitä, että, kun E ei herää huutamaan, myös I nukkuu jälleen täysiä öitä. Toki vesirokko ja I:llä olleet korvatulehdukset ovat aiheuttaneet rikkonaisia öitä, mutta kokonaisuus alkaa olla taas hyvällä mallilla! Ensi viikolla käydään vielä allergiatesteissä E:n kanssa poissulkemassa muut vatsaa kiusaavat seikat ja pohditaan miten jatketaan refluksin suhteen. Mahtavaa, että saatiin jonkinlainen selvyys näihin heräilyihin.

Päiväunien suhteen ollaan nyt päästy siirtymään vain yksiin uniin, jotka tytöt nukkuvat ulkona n. klo 12-15. Tai siis päästiin, mutta rokon takia I on ollut niin väsynyt, että useampana päivänä tytöt ovat taas nukkuneet kahdet unet. E on siis nukkunut myös samassa rytmissä siskonsa kanssa, ihan äidin omista itsekkäistä syistä! ;) Yksiin uniin siirtymisessä on kyllä se hyvä puoli, että tässä ollaan mukavasti samassa rytmissä pojan kanssa, joka myös nukkuu päiväunensa tuolla välillä, poika tosin nukkuu vain vaihtelevasti 45min-1,5h. Yöunille käydään edelleen klo 20 ja aamulla herätään n. klo 7-7.30. Aamuherääminen on pitkittynyt mukavasti, kun vielä jonkin aikaa sitten oli enemmän sääntö kuin poikkeus, että kuudelta oltiin jo ylhäällä.

Purukalustokin alkaa tytöillä olemaan jo ihan hyvällä mallilla, E:llä 6 hammasta ja I:llä 3. Hampaiden tulo ja sairastelut on vähän laskeneet ruokahalua, mutta muuten syömiset sujuvat totutulla tavalla, sekä sormiruokaa että soseita, 5 ateriaa päivässä. Hapanmaitotuotteita ollaan aloitettu nyt uutena maistelemaan. Raejuusto ja maitorahka on suurta herkkua ja piimää kokeillaan seuraavaksi! Meillä esikoinen tykästyi piimään 10-kuisena ja joi sitä paljon vuoden ikäiseksi asti, kunnes siirryttiin tavalliseen maitoon. Imetin poikaa vuoden, mutta juuri tuossa 10kk iässä imetyshetket menivät ihan pelleilyksi ja piimään siirtyminen oli jotenkin luonteva ratkaisu. Tätä pystyi juoda suoraan nokkamukista, poika kun ei koskaan edes oppinut tuttipullosta juomaan.

Nyt kun näistä rokoista selvitään, toivon todella tervettä kautta meidän perheeseen. Tänä syksynä ja talvena ollaan kyllä kaikki sairastettu ihan ennätyksellisen paljon!

tiistai 13. tammikuuta 2015

Sisustusinspiraatio: Pastellia kevääseen

Kuvat hm.com

Kevättä kohti mennään pikkuhiljaa ja kevään tullen moni kaipaa sisustukseen jotain pientä uudistusta. Pastellisävyt taitavat olla in joka kevät ja kesä ja näitä kuvia katsellessa kaipaa jo valoa ja vaaleita sävyjä.

En pysty omaa kotiani näkemään kokonaan pastellisena, mutta joitain yksittäisiä hennon roosan tai turkoosin sävyjä voisi meidänkin kevätkodissa näkyä. Myös tyttöjen ensimmäinen syntymäpäivä lähestyy kovaa vauhtia ja ainakin silloin jonkinlainen hattarapilvi saa laskeutua meidänkin kotiin!

Keräsin alle joitain kauniita hennonvärisiä tuotteita kevätkotiin.

Kuvat hm.com

Etenkin tuo tyynynpäällinen puhuttelee kovasti. Meiltä ei juurikaan löydy erikseen kausivärejä ja samat maanläheiset värit ovat olohuoneen koristetyynyissä vuodenajasta riippumatta. Ainoastaan jouluksi on tullut vaihdettua villapäälliset muutamaan isompaan tyynyt. Nyt kevääksi ja kesäksi voisi kyllä meidänkin kotiin päätyä muutama hempeä yksityiskohta.

Muutama näiden kollaasin kuvien tyyppinen juttu löytyikin jo Hemtexin alesta, nimittäin pari uutta keittiöpyyhettä ja tiskirättejä.



Sisustusinspiraatiota on muuten hyvä lähteä hakemaan myös vanhoista sisustuslehdistä, aina ei tarvitse ostaa uusia lehtiä kaupasta saadakseen uusia ideoita. Keräsin esille alkuvuoden lehtiä useammalta viime vuodelta ja tosi kivoja ja myös ajankohtasia juttuja tuntui vanhoistakin lehdistä löytyvän. Vuodesta toiseen sisustus- ja naistenlehtien sivut taitavat täyttyä hyvin samantyylisistä jutuista, ja saman vuodenajan vanhoista lehdistä löytääkin paljon taas "uutta" luettavaa.



Mitäs sinä pidät tällaisista hempeistä väreistä sisustuksessa?

maanantai 12. tammikuuta 2015

Terveellisempi vuoden aloitus

Vuoden alussa on aina jotenkin tosi energinen ja touhukas olo, tänä alkuvuonna mielessä pyörii vaatekaappiprojekti, sisustusjutut sekä terveelliset elämäntavat ja oma hyvinvointi. Ei tunnu vaan riittävän vuorokaudessa tunnit kaikkeen puuhasteluun, jota haluaisi toteuttaa!

Hyvinvointi. Nyt tammikuussa priorisoin kuitenkin tärkeimmäksi oman hyvinvoinnin. Joulunaikaan syömiset meni lievästi sanottuna överiksi, sekä määrän että laadun suhteen. Pudotin syksyn aikana kymmenen kiloa ja joulun tienoilla parissa viikossa keräsin hiilari/sokeripöhnää kilon verran. Joulun herkutteluista johtuen olo alkoi uuteen vuoteen mennessä olemaan kohtalaisen väsynyt ja turvonnut. Taas tuli myös huomattua, että mitä enemmän herkuttelee sitä enemmän sitä sokeria voisi syödä. Uuden vuoden jälkeen alkoi taas kurinalaisempi elämä ja paluu tervellisempiin valintoihin. Tuo pöhnäkilo putosi parissa päivässä, varmasti siis pelkkää hiilareiden keräämää nesteturvotusta. 

Nyt on unohdettu taas suklaat, leivät ja muut ylimääräiset hiilarit. Terveellisemmän vuoden aloituksen myötä tavoitteena on ennenkaikkea saavuttaa taas se hyvä olo, joka oli jo tuossa ennen joulua.

Terveellinen vuoden aloitus pitää sisällään:

- herkuttomuuden
- pari litraa vettä päivässä
- proteiinin määrä per ateria noin 20g
- hiilareita vain treenipäivinä (leipää ei ollenkaan)
- 5 ateriaa per päivä
- 2 salikertaa per viikko
- 2 lenkkiä per viikko

Näillä eväillä on ollut hyvä aloittaa uusi vuosi. Jo vajaassa kahdessa viikossa huomaa, että olo on paljon parempi, turvotukset ovat poissa, iho voi paremmin ja olo on energisempi. Lisäksi paino on tippunut vielä vajaa pari kiloa!



Hyvän mielen vaatekaappi. Blogissakin on nyt ollut esillä vaatekaappijuttuja ja tämä pyörii mielessä paljon. Laihtumisen myötä on ollut ihana huomata, että koko vaatekaapin sisältö on jälleen käytettävissä! Olen sovittanut koko vaatekaapin läpi ja saanut pitkästä aikaa käyttöön kivoja vaatteita, jotka tuntuvat kuin uusilta. Nyt onkin pienoinen ostolakko omien vaatteiden suhteen, sillä tarvetta uusille vaatteille ei ole. Hukuttuani viimeisen kolmen vuoden ajan koti-, äitiys- ja imetysvaatteisiin, on ollut ihana huomata, että omasta kaapista löytyy tosi kivoja juttuja, jotka kaiken lisäksi näyttävät tosi kivoilta itseni päällä!

Kotijutut. Siivousinspiraatiota on ollut vaikka muille jakaa ja kaikki kaapit ja laatikot on tullut järjesteltyä. Myös sisustusjutut pyörii kovasti mielessä, talvea on vielä jäljellä, mutta sieltä se kevät tulee pikkuhiljaa ja mieli tekee vaaleampaa kodintekstiileihin. Ja edelleen jatkan haaveilua siitä uudesta jalkalampusta ja tyttöjen huoneen ilmeen viimeistelemisestä.

Kai se on sitä uusi vuosi, uudet kujeet -meininkiä, inspiraatiota uudistaa ja uudistua.
Touhukasta viikonalkua!

lauantai 10. tammikuuta 2015

Nyppääntyneiden vaatteiden pelastaja

Ootko koskaan heittänyt muuten käyttökelpoista vaatetta pois nyppääntymisen takia? Mä ainakin oon, mutta enpä heitä enää, ainakaan kokeilematta ensin uutta nypynpoistajaa! Eiliselle kirjoittelin mun lempivaatteista, tänään pieni vinkki niiden huoltamiseen, jotta ne pysyvät jatkossakin lemppareina!


 Ostin tämän Singerin nypynpoistajan itse asiassa jo syksyllä Hulluilta Päiviltä, mutta nyt vasta tällä viikolla sain kokeiltua tätä yhteen lempparineuleeseen, joka on jäänyt nyppääntymisen takia viime aikoina käyttämättä. Ihan mielettömän hyvä vehje kyseessä, neule on kuin uusi!

Hiha

Kainalon seutu

Kokeilin tätä myös pojan todella nyppääntyneisiin collegehousuihin ja niistäkin tuli ihan uudenveroiset.



Todella mahtava apuväline vaatehuoltoon, mutta tämän käytössä kannattaa käyttää malttia, sillä kapistus kuluttaa varmasti aikamoisesti vaatetta. Mutta helppo ja nopea tapa siistiä nyppääntynyt vaate, joka muuten jäisi käyttämättä.

perjantai 9. tammikuuta 2015

Lempivaatteet

Lempifarkut, lempitakki, lempihuivi, lempirintsikat... Kuulostaako tutulta, mietitkö heti niitä omia lempijuttujasi? Onko ne mahdollisesti juuri nyt päälläsi?

Mulla ainakin on moneen eri tilanteeseen yksi lempiasu, joka tulee lähes poikkeuksetta vetäistyä päälle. Osa näistä lempivaatteista on jo useamman vuoden vanhoja, osa uudempia ostoksia. Seuraavat 24 vaatetta käsittävät noin 20% mun vaatekaapin sisällöstä ja nämä ovat ne suosikit, joista tulee useimmiten asukokonaisuus valittua. 


Topit:
1. E´ny
2. H&M
3. Vero Moda
4. H&M
5. Vero Moda
6. Vero Moda

Avonaiset päälipaidat:
1. Neuletakki NOOM
2. Bleiseri Vero Moda
3. Neuletakki E´ny


Paidat:
1. NOOM pilkullinen neulepaita
2. NOOM raidallinen neulepaita
3. Gant collegepaita
4. Promod lyhythihainen tunika
5. Esprit villaliivi
6. Esprit pitkähihainen tunika



Muut pitkähihaiset:
1. Promod ohut pilkullinen sifonkipaita
2. Lindex pilkullinen puuvillakauluspaita
3. Vila ohut sifonkipaita



Housut:
1. Pieces
2. Vero Moda
3. Vila (vahapintaiset)
4. Only


Mekot:
1. Your Face
2. Comma

Oon tässä vuosien varrella todennut, että mun kaapista on turha löytyä esim. kymmeniä farkkuja ja useita eri neuletakkeja, kun muutamasta vaatekappaleesta muodostuu suosikkeja. En osaa valita päälleni toista lähes yhtä kivaa, jos suosikki on vaihtoehtona. Tämän tiedostaminen on myös saanut miettimään uusia hankintoja entistä tarkemmin. Onko vaatekaapissa jo vaate joka tulee mieluummin vetäistyä päälle samaan tilanteeseen kuin uusi ostos? Onko mulla tarpeeksi usein tilanteita, joita varten tarvitsen toisen samankaltaisen ja samaan tilanteeseen sopivan vaatteen? Vastaamalla itselleen rehellisesti näihin kysymyksiin ennen vaatteen kiikuttamista kassalle, välttyy oikeasti monelta turhata ostokselta!

Vaatteiden yhdistelemisessä olisi kyllä petrattavaa, pitäisi opetella poistumaan omalta mukavuusalueelta ja alkaa käyttää koko vaatekaapin sisältöä monipuolisemmin. Näistäkin 24 vaatteesta saisi vaikka kuinka monta eri yhdistelmää. Silti jumitan suurimmaksi osaksi tuossa pilkullisessa Lindexin kauluspaidassa ja mustissa Piecesin farkuissa! Näihin kun lisätään vielä muutama eri hamevaihtoehto, löytyy mielestäni näistä vaatteista asu lähes mihin tahansa tilanteeseen, joita omassa elämässäni tällä hetkellä kohtaan. Myös asusteilla saa muutettua asukokonaisuuden ilmettä paljonkin ja tyydytettyä vaihtelunhalua. Eli periaatteesa pärjäisin oikein hyvin pelkästään näilläkin vaatteilla! (Tietysti lisäksi alusvaatteet, urheiluvaatteet ja ulkovaatteet.) Suurin osa näistä vaatteista kuuluu myös mielestäni hyvin ajattomiin ja klassisiiin valintoihin.

"Hyvän mielen vaatekaapin ovien aukaiseminen saa aina aikaan levollisen mielen ja tyytyväisen olon. Siellä ei ole syyllisyydentuntoa aiheuttavia virheostoksia, ei ahdistusta aiheuttavaa kasaa eriparisia vaatekappaleita, ei vaatteita, jotka sopivat vain aivan toiselle ihmiselle toisessa elämässä, eikä ylipäänsä hämmentävää kaaosta, joka pyrkii vyörymään lattialle. Hyvän mielen vaatekaapissa on juuri ne vaatteet, jotka sieltä toivookin löytävänsä - tyyliisi, olemukseesi ja tarpeisiisi sopiva kokoelma - eikä muuta." (Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi)

Toki itsekin olen kaukana tämän lainauksen sisällöstä, mutta näiden lemppareiden myötä hieman lähempänä sitä! Nämä lempparit sopivat hyvin yhteen, sopii omaan tyyliini ja etenkin tarpeisiini. Tästä on hyvä jatkaa kohti Hyvän mielen vaatekaappia.

Muita Hyvän mielen vaatekaappi -höpinöitä voit käydä lukemassa seuraavista linkeistä:

Laukut
Juhlavaatteet
Vaatekaapin perusvaatteet
Luottoasu joka tilanteeseen
Kengät
Vaatekaappi lukuina

Ootko samanlainen jumittaja, vai onko päälläsi joka päivä eri kokonaisuus?

torstai 8. tammikuuta 2015

Katsaus kaksosten huoneeseen

Varoitus: järkyttävä kuvatulva tyttöjen huoneesta!

Yksi päivä siivoilujen lomassa tuli taas mietittyä tuota tyttöjen huoneen sisustusta. Nappasin kameran käteen ja kuvailin tänne blogiinkin yleiskuvia huoneesta. Mulla on edelleen työn alla ostaa sisustuskirjaimet tyttöjen nimien ensimmäisistä kirjaimista ja laittaa ne sekä nimiäismekot koukkuihin seinälle roikkumaan. Jotenkin huoneen sisustus ei vaan tunnu loksahtavan täysin paikoilleen, joten en ole pitänyt kiirettä näiden suhteen. Yritän ehdottomasti vältellä ylimääräisiä reikiä, joten haluan tietää varmasti mihin nämä laitetaan.

Mutta tältä huoneessa näyttää nyt:


Nuo ruskeat kuutiot ovat olleet meillä yöpöytinä edellisessä asunnossa ja nyt haluaisin maalata ne jonkin toisen värisiksi. Nämä on ostettu Etolasta, mutta mitoitus on juuri sopiva Ikean laatikoille. Tuo pehmolelukoira on muuten minun vanha, olen tainnut saada sen yksivuotislahjaksi! Verhot ja lipasto Ikeasta ja  pyöreät seinähyllyt Bauhausista.



Tyttöjen huoneen taulut ovat itse tehtyjä. Isoimmassa taulussa on taustalla Ikean tapettia, sateenvarjon leikkasin mustasta pahvista ja sikinsokin olevat kirjaimet ovat tarroja Clas Ohlsonilta. Linnakuvan olen itse piirtänyt mustalla tussilla hieman mallikuvaa käyttäen ja yhdessä kehyksessä on pala ylijäämätapettia.

Molemmilla tytöillä unikavereina Diinglisarin unirievut, jotka siskoni toi sairaalaan lahjaksi tyttöjen synnyttyä. Sängyt ovat eri paria, Brion sänky on esikoisemme vanha ja toinen lasten serkkutytön.




Tuon ihanan Brion keinuhevosen tytöt saivat joululahjaksi kummeiltaan. Vaaleanpunainen kello on Stockmannilta. Jääkarju"talja" on myös omasta lapsuudestani, tämä on ollut monen lapsen suuri hauskuuttaja.



Lipaston päällä pussukka tuteille ja tuttinauhoille ja virkattuja herkkuja, joita en ole vielä raskinut antaa leikkeihin. Keskimmäisellä hyllyllä nukke omasta lapsuudestani.

Leluja huoneessa ei tällä hetkellä oikeastaan ole, sillä suurin osa on alakerrassa tai pojan huoneessa. Tulevaisuudessa varmaan ainakin leikkikeittiö tulee siirtymään tyttöjen huoneeseen ja sitten täytyy miettiä ehkä lisää jotain säilytystilaa leluille. Vauvojen huoneena tämä toimii hyvin näin ja pysyy helposti siistinä!

Täältä löydät lisää kuvia ja juttuja meidän lastenhuoneista.

Loppuun vielä huoneen asukit, neidit 9,5kk!







Tytöillä päällä ihanat Geggamojan bodyt!

Täällä ollaan muuten nyt vesirokon kourissa, vajaan parin viikon itämisaika ja pojalle nousi loppiaisena muutama näppy. Eilen niitä tuli lisää ja kuume nousi 38 asteeseen. Viime yönä mittari näytti pojalla jo liki 40, kömpi meidän väliin nukkumaan lämpöpatteriksi! Eilen olin huomaavinani toisella tytöistäkin muutaman pienen näpyn. Toivotaan, että selvitään lievillä rokoilla kaikkien osalta!