perjantai 27. helmikuuta 2015

H&M himotuksia ja lasten välikausivaatetusta

H&M:n nettikaupassa on 1.3. asti tarjous -10% ja ilmainen toimitus, joten päätin eilen lasten päikkäriaikaan naputella tilaukseen muutaman uuden jutun kotiin ja lapsille.

Kaikkea ihanaa siellä olisikin ollut, mutta tällä kertaa tilaukseen päätyi koristepuolelle muutama kynttiläkippo ja keraaminen maljakko sekä puuvillainen torkkupeitto. Aikasemmin kun olen katsellut torkkupeittoja H&M:n valikoimista on ne olleet melkein aina akryyliä tms, joten ovat jääneet tilaamatta. Nyt löytyi ihana luonnonvalkoinen huopa 100% puuvillaa. Toivottavasti vastaa myös livenä kuvaa! Nuo tyynyt, etenkin tuo napillinen, olisi olleet myös tosi ihanat, mutta tyynyjä meillä on kyllä ihan tarpeeksi, joten jäivät haaveiluksi.



Lapsille puolestaan tilasin kesää ajatellen lippikset. Pojalle perus tummansininen ja tytöille aivan ihanat rusettilippikset. Harmikseni tuo ihana tyttöjen perhossetti oli loppuunmyyty, mutta pojalle tilaukseen päätyi vielä kivan pirtsakat ruutushortsit.

Sain yksi päivä tyttöjen nukkuessa aamupäikkäreitä suostuteltua pojan kokeilemaan tulevan välikauden ulkovaatetusta ja vaikuttaisi, että melko nappivalinnat sain tehtyä viime vuoden aleista (kuvia tästä sovituksesta ei kyllä millään kyennyt ottamaan...!). Pojan välikauden vaatetuksena on tänä vuonna Reimatecin harmaa haalari sekä tummansininen Reimatecin takki. Lisäksi saatiin naapurin pojan vanhoja takkeja ja housut, niin voi rymytä kunnolla eikä tarvitse olla joka ulkoilun jäkeen pesemässä vaatteita. Tuo Reiman takki meillä tuleekin varmaan vähän siistimpään menoon, siinä on tosi hyvännäköinen leikkaus ja vino vetoketju tuo kivan jujun takkiin.

Reima

Tytöt puolestaan ovat tänä keväänä ensimmäistä kertaa siinä iässä, että voidaan mennä jo hiekkalaatikkoleikkeihin. Esikoisen vanhat haalarit ovat jemmassa, joten toinen saa hänen vanhat ja toiselle puolestaan on serkkutytön vanha haalari. Kierrätys kunniaan siis! Vaikkakin kaikki varmaan luulevat meidän lapsia tyttö-poika pariksi, kun toisella on sininen ja toisella pinkki haalari! ;)

Joko muilla on katseet kesävaatteissa vai vieläkö mietitään välikauden vaatetusta?

torstai 26. helmikuuta 2015

Katse äidin kesävaatteisiin

Mulla on aina ollut niin vähän vaatteita, että en ole koskaan siirtänyt osaa sisävaatteista varastoon vuodenajan vaihtuessa. Villapaidat ja kesämekot saavat siis olla käden ulottuvilla ympäri vuoden. Jos vaatteita on paljon, on varmasti fiksua pitää vain kuluvan vuodenajan vaatteet esillä ja pikkuhiljaa olisikin aika siirtää katse tulevan kesän vaatetukseen.

Mun vaatekaappi on tällä hetkellä aika hyvällä mallilla, mutta nyt kevään kynnyksellä on mieleen palannut ajatus vajaamittaisista housuista, joista olen haaveillut jo useamman vuoden. Kolmena viime kesänä olen kuitenkin ollut raskaana, juuri synnyttänyt tms ja oma kroppa on ollut vähän hakusessa eikä housuja ole tullut ostettua. Nyt tuntuu, että omat pysyvät mitat on saavutettu ja housuhankinta voisi olla ajankohtainen. Kenkäpuolella puolestaan olisi edelleen tarve matalapohjaisille sandaaleille.

Muutama ideakollaasi, miten haluan kesällä pukeutua:



Kaikki kuvat Zalando, Stockmann ja H&M
Mun pukeutumistyyli on melko peittävä ja sama linja jatkuu kyllä kesäisinkin. En tykkää isoista kaula-aukoista, minimitasta hameenhelmassa ja kaikki spaghettiolkaimet ovat myös saaneet jäädä yläasteaikoihin. Polvimittainen hameenhelma, vajaamittaiset tai täysipitkät housut, t-paitahihat ja hihattomat paidat leveillä olkaimilla on enemmän mua. Usein myös hameen kanssa pitää olla t-paitahihat tai 3/4-hihat, muuten olo on alaston! Kesävaataatetuksessa usein peittävä vaate onkin kyllä vilpoisampi kuin paljas iho, tärkeää on vain valita väljähkö malli, vaalea väri ja olla tarkkana materiaalien suhteen. Mielestäni erityisesti pellavavaatteet ovat kesällä mukavan vilpoisia ja hengittäviä.

Ostin viime syksynä useamman uuden topin, sillä ajatuksella, että menevät kesäpaidoista sellaisenaan, mutta sopivat ympäri vuoden bleiserin tai neuletakin alle puettuna. Nämä paidat pääsevät varmasti kovaan käyttöön tulevana kesänä. Lisäksi kaapista löytyy jo valmiina useampi hame ja pari kesämekkoa, joilla pärjään varmasti tämän kesän.

Kuvat Zalando, Crocs ja Boozt.com

Arkikäyttöön tuleville sandaaleille olisi ihan todellinen tarve, kriteereinä:

-matala pohja
- jonkinlainen remmi (että kengät pysyvät jalassa, kun pinkoo noiden kolmen perässä!)
- remmistä huolimatta pitäisi olla helppo laittaa jalkaan
-EI remmiä varpaiden välissä!
-värinä musta tai ruskea
-nahkaa (/crocsin kumiset?)

Pitäisikin lähteä katsastaan, joko kesäsandaalit ovat tulleet kauppojen hyllyille. Ennen kuin parhaat viedään päältä!

Asiasta vielä kukkaruukkuun, olemme miehen kanssa moneen otteeseen päivitelleet viime aikoina, kuinka hyvä ratkaisu oli laittaa pihaa kuntoon ja rakentaa terassi viime keväänä. Silloin tytöt vielä nukkuivat suurimman osan päivästä, joten aikaa touhuamiselle oikeasti oli. Ei varmaan tulisi mitään yrittää tänä vuonna tuonlaista isoa projektia. Kylläpä odotankin, että ilmat lämpenevät ja pääsee nostamaan terassikalusteet esille, grillaamaan ja juomaan iltapäiväkahvit terassilla!

Joko muut ovat alkaneet katsastaa kesävaatetusta kuntoon?

tiistai 24. helmikuuta 2015

Tytöt 11kk

Huh, kuukausi enää ja meidän vauvat ovat jo 1-vuotiaita! Ei voi käsittää, kuinka nopeasti kulunut vuosi on mennyt... Tuntuu, että siitä on ihan pieni hetki, kun tytöt syntyivät!




Tyttöjen luonne-erot tulevat kokoajan voimakkaammin esille. I on rauhallinen pohtija, joka viihtyy hyvin itsekseen. Hän istuu paljon paikalteen ja tutkii leluja tai sitten tekee pieniä tutkimusmatkoja ympäri asuntoa kontaten. E puolestaan on menevämpi, liikkuvaisempi ja vaatii paljon enemmän huomiota ja syliä etenkin minulta. E liikkuu myös pääsääntöisesti kontaten, mutta kulkee paljon myös tukia vasten ja kävelee hienosti eteen ja taaksepäin taaperokärryllä. Viime viikonloppuna E otti myös ensimmäiset askeleet ilman tukea! Myös I kävelee tukia pitkin, mutta taaperökärry on edelleen liian pelottava... Maanantaina I kuitenkin nousi syöttötuolia vasten seisomaan ja lähti kävelemään sitä työntäen. Siitä se lähtee ja kohta varmaan jo juostaan!

E:llä on nyt jokin eroahdistus vaihe meneillään ja roikkuu tosiaan minussa aika paljon. Jos minä en ole kotona ja mies on lasten kanssa keskenään, viihtyy E:kin hyvin itsekseen, mutta heti kun minä tulen kotiin, konttaa tyttö kitisten luokseni ja vaatii syliä. I:llä ei ainakaan vielä ole tällaista havaittavissa ja toivottavasti ehtii E:ltä mennä ohi ennen kuin toisellekaan ei kelpaa muu kuin äidin syli!

Kiipeily on nyt uusi juttu ja se on pop. Ainakin siis tyttöjen omasta mielestään... Sohvalle eivät onneksi vielä osaa kiivetä, mutta portaita sitten senkin edestä! Enää ei parane unohtaa porttia auki! Molemmat osaavat kiivetä portaat ylös kontaten jo melko vikkelään. Ja yllättäen rauhallisempi I on ehkä kovempi kiipeilemään!





Ruoan suhteen pyritään pikkuhiljaa siirtymään samaan ruokaan meidän muiden kanssa. Esimerkiksi makaronilaatikkoa tytöt ovat jo syöneet meidän muiden kanssa ja hyvin maistui. Hapanmaitotuotteita ollaan syöty jo kuukauden verran ja etenkin raejuusto uppoaa hyvin. Tavalliseen maitoon totuttelu on aloitettu ja kevytmaitoa sekoitan korvikkeen joukkoon. Myös tavalliseen maitoon tehtyjä ruokia tytöt ovat syöneet hyvällä menestyksellä. E:n kanssa käytiinkin nyt helmikuussa vihdoin allergiatesteissä, ja onneksi ei mitään allergioita ilmennyt.

Neuvolassakin käytiin toissa viikolla. Käynti olisi toki ollut tarkoitus käydä 10-kuisena, mutta sairastelujen vuoksi siirtyi lähemmäksi 11 kuukauden ikää. Molemmat kasvavat hienosti omilla käyrillään, E -1:n alapuolella ja I hieman nollakäyrän alapuolella. Lapsia ei toki ikinä pitäisi vertailla keskenään, mutta hauskaa, että meidän esikoinen on ollut puolivuotiaana isompi kuin nämä pikkuneidit 11-kuisina! Poika tosin on aina kasvanut pituudeltaan reippaasti plussakäyrillä! Vaatekoko tytöillä on tällä hetkellä 74.



Moni sanoo, että kaksosten vauvavuosi menee helposti yhdessä sumussa ja ajasta ei muista enää jälkikäteen mitään. Itse en pysty tähän oikein samaistumaan, vaikka toki vuoteen on mahtunut rankkojakin kausia, mutta pääsääntöisesti meillä on mennyt oikein kivasti. Ja yllättävän helposti. Ehkä ennemmin kauhulla odotan tulevaa vuotta, kun tytöt ottavat tosissaan jalat alleen ja kirmaavat äitiä karkuun eri suuntiin... Tai mites se uhma x 2... Voi olla, että tulee ikävä vauvavuotta! Synttärilahjatoivelistalle päätyneekin todennäköisesti valjasreput tulevaa vuotta ja etenkin tulevaa kesää ajatellen.

Pitkästä aikaa olen kaivanut myös tyttöjen vauvakirjat esiin ja kirjannut tapahtumia ja virstanpylväitä ylös. Pakko myöntää, että tyttöjen kohdalla kirjojen täyttö on jäänyt paljon vähemmälle kuin esikoisesta hänen vauvavuotenaan!





Onneksi kaveripiiriin on pian syntymässä lisää vauvoja, joita pääsee nuuskuttelemaan, sillä meidän perheen vauvavuodet on pian lopullisesti taputeltu! Synttärijuhlia odotellessa!

maanantai 23. helmikuuta 2015

Kukilla kevät kotiin

Viikonlopun ilmat ainakin täällä meillä päin oli todella karseat, eikä ulkona tullut juurikaan ylimääräistä hengailtua. Kevätfiilistä kävin kuitenkin jo torstaina hakemassa Plantagenista tuoreiden kukkien muodossa. Muistin joskus jo aiemmin nähneeni ihania valkoisia kukkaruukkuja tammisilla jaloilla Plantagenin alessa ja elättelin pientä toivoa, että eivät olisi päässeet loppumaan. Onnekseni hyllyllä oli vielä useampi jäljellä ja päätin ostaa tämän pienemmän ruukun meidän senkin päälle.



Valkoisen ja tammen yhdistelmä on kyllä kovasti mieleeni ja kukkaruukku on todella kaunis! Näitä olisi ollut tosiaan isompikin koko, mutta jotenkin se tuntui liian isolta laittaa tuohon senkin päälle. Se olisi ehkä kauniimpi lattialla tai matalan tason päällä, mutta näin kiikkerää ruukkua en kovin matalalle täällä meillä uskaltaisi laittaa... Kukkia meiltä kyllä muuten löytyy mataliltakin tasoilta ja lattiallakin on ala- ja yläkerrassa isot kukkaruukut, mutta ne sentään kaikki pysyvät pystyssä, vaikka joku kävisi niihin hieman nojailemassa!



Lisäksi kotia päätyi piristämään pari kimppua ruusuja ja tulppaaneja. Leikkokukissa on kyllä oma viehätyksensä ja ne tuovat ihanan fiiliksen kotiin.


Täällä muuten pikkuneiti E otti viikonloppuna ensimmäiset askeleet ilman tukea! Hauskan näköisiä haparoivia askeleita ja toinen ihan innoissaan! Huh, uskomatonta, että tytöt ovat jo niin isoja, että kohta he jo kävelevät... Tällä viikolla olisikin tarkoitus kirjoitella hieman lisää meidän 11-kuisten kuulumisia. 

Nyt mukavaa viikonalkua kaikille!

perjantai 20. helmikuuta 2015

Korttikollaasi

Törmäsin kauppareissulla ihaniin Marimekon postikortteihin ja ostin pojalle yhden Bo Boo kuvioisen ajatuksena tehdä pieni korttikollaasi pojan huoneen seinälle. Kaivoin lisäksi vanhoja synttäri-, nimppari yms kortteja ja asettelin ne sängyn yläpuolelle.





Pojan huoneesta ei väriä puutu muutenkaan ja nyt on vielä pieni iloisen värinen kokoelma kivoja kortteja!

Lastenhuoneiden sisustaminen on kyllä siitä kivaa, kun tulee käytettyä värejä, joita ei ehkä niinkään muualle kotiinsa laittaisi. Tai ainakaan niin suurissa määrin. Pojan huone on ehdottomasti meidän kodin väripilkku, mutta onpa tuo ihana poikakin melko värikäs persoona! Omistajansa näköinen huone siis.

torstai 19. helmikuuta 2015

Keittiön katseenvangitsijat

Keittiö on yksi mun lempparitiloista täällä meillä kotona. Mä olen myös "melko" natsi tuon keittiön siisteyden suhteen ja keittiön oltava siisti tai ahdistaa ja pahasti! Mulla on kyllä vähän paha tapa siirtää kaikki vesilasit ja kahvikupit astianpesukoneeseen, vaikka niitä voisi tosiaan käyttää useammin kuin sen kerran... Jotenkin on vaan kivempi touhuta ja aloittaa ruoan laitto, kun tasot ovat tyhjiä.


Yläkaapiton keittiö voi helposti näyttää kovin persoonattomalta ja meillä väripilkuiksi ja ehkä katseenvangitsijoiksikin keittiössä on valikoitunut sekalainen seurakunta vanhoja yksittäisiä esineitä. Osa on saatu äidiltäni ja osan olen ostellut kirppareilta. Marimekon astiat yhdisteltynä näihin vanhoihin esineisiin näyttävät mielestäni kivoilta muuten pelkistetyssä keittiössä. Näin käyttöastiatkin pääsevät kivasti osaksi sisustusta.


Lisäksi keittiöstä löytyy Granitin musta muistitaulu sekä Ifolorilta tilattu kalenteri lasten kuvilla. Myös musta liitutaulutarra on saanut pysyä paikoillaan vaikka vähän arvoin jo laittovaiheessa kauanko jaksan sitä siinä katsella.


Meillä oli aiemmin keittiössä raidallinen puuvillamatto, joka oli kyllä tosi kivan näköinen, mutta todella ärsyttävä imuroitava. Ostin jo reilusti viime vuoden puolella Kodin1:stä tuon kuvissa näkyvän maton ja se on ollut kyllä ihan nappivalinta. Matto sopii myös ulkotiloihin ja siitä on helppo putsata tahrat ja pysyy hyvin paikoillaan imuroitaessa. Keittiön lattialle kun tuppaa jos jonkinnäköistä murua tippumaan, niin helppo imuroitavuus on kyllä ehdoton ominaisuus keittiön matolle. Meiltä löytyy samanlainen matto eteisen käytävältä ja ulkotiloihin sopiva matto on kyllä erinomainen valinta myös eteistiloihin.



Tuon puisen pannunalusen olen muuten itse tehnyt ala-asteen puutyötunnilla. Arabian vanhan kannun löysin joskus kirpparilta pilkkahinnalla, kuten myös nuo peltipurkit. Vanha kahvimylly on peräisin äitini lapsuudenkodista.


Aurinkoisten ilmojen myötä mieli tekisi kipaista kukkakauppaan ja tuoda vähän lisäväriä tuohon saarekkeelle.. Muutama kimppu pirteän värisiä tulppaaneja toisi ihanasti kevään tuntua kotiin!

tiistai 17. helmikuuta 2015

Jätskitehdas

Sunnuntaina sain hetken omaa aikaa, kun mies leikitti lapsia yläkerrassa. Ompelukone lauloi ja sainkin sillä aikaa aikaiseksi useammankin jätskitötterön. Näitä olen nyt sitten täyttänyt ja ommellut käsin kiinni parina iltana lasten käytyä nukkumaan. Lisäksi tein tuohon saumakohtaan virkatun koristeen, jonka myötä jätskistä tuli entistä suloisempi.




Kaavat näihin on tosiaan omasta päästä ja lopputulokseen olen oikein tyytyväinen. Tosin alkuperäistä kaavaa sain kyllä viilata jonkin aikaa, että tötterön muoto miellytti! Miten näinkin yksinkertaiset muodot voivat välillä tuntua haastavilta, kun ne pitäisi saada kolmiulotteiseen muotoon...

Jätskipallo muodostuu näissä kahdesta puoliympyrästä ja tötterö kolmiosta, jonka suuaukkoon tuleva sivu on kaareva. Ompelin aluksi kartiot, sitten puoliympyrät toisiinsa oikeat puolet vastakkain. Ja lopuksi yhdistin osat työntämällä puoliympyrät kartion sisään (kankaiden oikeat puolet vastakkain). Jätin kääntö- ja täyttöaukon ja täyttämisen jälkeen ompelin käsin kiinni. Virkatun koristeen tein virkkaamalla n. 50 (riippuen tötterön koosta) ketjusilmukkaa, käänsin työn ja virkkasin aina kolme ketjusilmukkaa, jotka kiinnitin kiinteällä silmukalla joka toiseen edellisen kerroksen silmukkaan. Koristeen ompelin lopuksi käsin kiinni saumakohtaan.





Nämä ovat kyllä kiva lisä lasten kotileikkeihin tai lahjaksi annettavaksi!

maanantai 16. helmikuuta 2015

Arvonnan voittaja!

Virkattujen hedelmälohkojen arvonta on suoritettu ja random.orgia apuna käyttäen voittajaksi selviytyi PikkuPeikkoPrinsessoja kirjoittava Elina! Otan Elina sinuun yhteyttä tämän päivän aikana, niin saadaan hedelmälohkot matkaan!



 Arvonta siis suoritettiin rekisteröityneiden lukijoiden kesken. 
Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!

lauantai 14. helmikuuta 2015

Ompeluinnostus

Uskomattoman taitavan Annan innoittamana olen minäkin hyökännyt ompelukoneen kimppuun ja innostunut ompelemaan yhtä jos toista... Meidän kaapissa viime vuodet pölyttynyt ompelukone imaisi ensimmäiseen norsuun leikatut kankaat yhdeksi lanka ja kangasmytyksi, mutta onneksi monikkoäidit ovat tottuneet tekemään asiat (vähintään!) kahteen kertaan, joten eikun uusia paloja leikkaamaan ja äidin luokse toimivan ompelukoneen hakuun!



Eurokankaasta kävin hakemassa useampaakin ihanaa kangasta ja Annan vinkkaamia norsukaavoja apuna käyttäen on syntynyt jo pieni norsulauma! (Joiden takapuolet odottavat kylläkin vielä kokoonparsimista...)


Uusimpana kokeiluna on ommellut jätskit. Kaavat jätskeihin on omasta päästä heitetty ja vaativat vielä hieman hienosäätöä, jotta pääsee "suur"tuotantoon. Nuo ihanat pienet ostoskärryt ja ostoskorit löytyi Tapiolan Heikintorin Gift Shopista. Meidän poika ihastui näihin täysin ja kori kädessä on käyty ostoksilla jo moneen kertaan. Useimmiten autokaupoilla, jonka jälkeen kori on täynnä pikkuautoja!



Ideoita olisi pää täynnä, voi kun vaan olisi enemmän aikaa keskittyä tällaiseen tekemiseen. Ompelukonetta kun ei voi surruuttaa enää iltaisin lasten käytyä nukkumaan...

Nyt hyökätään ruoan laittoon ja odottamaan vieraita. Ihanaa ystävänpäivän iltaa kaikille!

P.s. muistakaa osallistua virkattujen hedelmälohkojen arvontaan! Arvonta on rekisteröityneille lukijoille ja päättyy huomenna illalla klo 20.00!

perjantai 13. helmikuuta 2015

Energinen viikko

Kun valon määrä ulkona lisääntyy, alkaa kotona näyttää todella tunkkaiselta. Ikkunat ovat likaiset, peilit ja tasot täynnä sormenjälkiä ja lattiakin kaipaisi kunnon jynssäystä, puhumattakaan auringon säteiden paljastamista pölyhiukkasista, joita leijailee siellä täällä... Luminen talvivalo on jotenkin todella armoton ja siivouksenkin jälkeen tuntuu, että perusteellisempi putsaus olisi paikallaan! Toisaalta valo kyllä piristää kummasti ja on taas enemmän energiaa kaikkeen touhuamiseen.




Yhtenä aurinkoisena päivänä oli pakko ottaa rätti käteen ja pyyhkästä siivouksen jälkeen vielä alakerran ikkunat edes sisäpuolelta. Tästä kyllä on jo muutama päivä aikaa ja varsinkin olohuoneen isojen ikkunoiden alaosat ovat taas samannäköiset kuin ennen pesua... Tytöt kävelevät jo taitavasti tukia pitkin, joten pieniä sormenjälkiä löytyy sieltä sun täältä!

Ikkunoiden pesu on musta kuitenkin jotenkin todella terapeuttista ja ihanaa kun siistin jäljen näkee saman tien. Odotankin jo, että kevät saapuu kunnolla ja pääsee pesemään ikkunoita! Sen urakan jälkeen koko koti kirkastuu ja näyttää paljon freshimmältä.


Kulunut arkiviikko on muutenkin ollut mukavan touhukas, ihanaa kun ollaan taas terveitä niin pääsee sosialisoitumaan ja pois neljän seinän sisältä. Tällä viikolla ollaankin nähty paljon kavereita, käyty vihdoinkin siellä 10kk neuvolassa ja laskiaisriehassakin. Pääsin myös vihdoin näkemään kaverin jo viime vuoden puolella syntyneet kaksoset, nämä meidän vauvat olivat kyllä niin jättiläisiä niihin mineihin verrattuna!




Huomenna saadaan yksi kaveriperhe lapsineen kylään ja lupasin tehdä ruoan ja laskiaispullia. Tein yksi päivä todella hyvää kasvis-kana-bulguria ja tätä olisi tarkoitus kokeilla uudestaan. Voisinkin ensi viikolla laitella reseptiä tänne bloginkin puolelle!

Näiden kotikuvien myötä oikein mukavaa ystävänpäivä ja laskiaisviikonloppua!

tiistai 10. helmikuuta 2015

Ohje virkattuihin hedelmälohkoihin ja arvonta!

Tähän postaukseen sain pyyntöä tehdä ohjepostauksen virkkattuihin herkkuihin. Valitettavasti en osaa muffinseille tehdä kunnollista ohjetta, sillä ne tein melko mutulla, mutta tässä olisi ohje hedelmälohkoihin!

Virkatut hedelmälohkot:

1. Virkkaa 4 ketjusilmukkaa ja yhdistä ympyräksi.

2. Virkkaa 3 ketjusilmukkaa (tämä on ikäänkuin ensimmäinen pylväs, johon tehdään piilosilmukalla kierroksen yhdistäminen) ja 12 pylvästä ympyrään. Yhdistä ympyräksi piilosilmukalla.

3. Siirry seuraavaan kerrokseen virkkaamalla kolme ketjusilmukkaa.

4. Virkkaa jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan kaksi pylvästä (yht. 24 pylvästä)

5. Siirry taas seuraavaan kerrokseen virkkaamalla kolme ketjusilmukkaa.


6. Virkkaa nyt joka toiseen edellisen kerroksen silmukkaan yksi pylväs ja joka toiseen kaksi pylvästä. Yhdistä jälleen piilosilmukalla.

7. Siirry taas seuraavaan kerrokseen virkkaamalla kolme ketjusilmukkaa.

8. Jatka kerroksia niin monta, kuinka ison ympyrän haluat. Eli tässä kerroksessa joka kolmanteen kaksi pylvästä, seuraavassa kerroksessa joka neljänteen kaksi pylvästä jne.

9. Kun haluttu koko on saavutettu, vaihda väri valkoiseksi ja virkkaa kiinteitä silmukoita ympyrän ympäri. Jätä pätkä valkoista lankaa, jolla saat ommeltua ympyrän lohkoksi. Vaihda taas väriä ja virkkaa uusi kerros kiinteitä silmukoita. Solmi langanpäät, ettei työ purkaannu.



10. Taita ympyrä puoliksi ja ompele neulalla ja valkoisella langalla sarakkeet ja tämän jälkeen ompele kiinni. Päättele huolellisesti.


Toivottavasti tämä ohje on nyt jollainlailla ymmärrettävissä! Ja koska näitä lohkoja on nyt syntynyt yli omien tarpeiden, ajattelin järjestää blogini ihka ensimmäisen arvonnan! Eli jos ei virkkuukoukku pysy omassa kädessä (tai vaikka pysyisi!), liity lukijaksi, jätä vapaamuotoinen kommentti tähän postaukseen ja olet mukana arvonnassa, jossa voit voittaa omaksesi 8 hedelmälohkoa!


Arvonta päättyy sunnuntaina 15.2.2015 klo 20.00 ja huhuilen viimeistään maanantaina voittajaa täällä blogissa!