maanantai 31. elokuuta 2015

Tuplamammat Tallinnassa

Mikä viikonloppu!

Neljä naista, hyvää ruokaa ja juomaa, Tallinnan tunnelma, hotelli, shoppailua, naurua ja vertaistukea. Ihan mielettömän kiva reissu! Kameran jätin kotiin, kännykkäkuvilla haluan kuitenkin jakaa hieman paloja meidän reissusta!


Yövyttiin Tallink Spa & Conference hotellissa, mikä oli todella kiva majoituspaikka. Hotellin kylpyläpuoli jäi tällä kertaa kokeilematta, mutta kaikki kävimme kauneushoitolan puolella. Itse otin vihdoinkin kauan haaveilemani geelilakkaukset ja olen erittäin tyytyväinen. Kuvaa ei valitettavasti nyt ole, mutta päädyin klassiseen ranskalaiseen lakkaukseen, jossa lisäksi hyvin kevyesti glitteriä koko kynnen päällä. Kynsistä tuli tyylikkäät ja erittäin huolitellut! Voipi olla, että näihin jää vielä koukkuun!




Lauantai-illaksi meillä oli varattu pöytä Restoran Noasta, joka sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä Tallinnan keskustasta. Taksithan ei tuolla maksa juuri mitään, joten suosittelen ehdottomasti seuraavan Tallinnan reissulla poikkeamaan pois keskustasta tai vanhasta kaupungista ja suuntaamaan tähän upeaan ravintolaan meren rannalle.

Aivan mieletön miljöö, erinomaista ruokaa ja hyvää palvelua. Täyden kympin paikka!


Sunnuntai aloitettiin tietenkin aamupalaövereillä hotellilla, jonka jälkeen suunnattiin shoppailemaan ja kaupungille pyörimään.


Omat ostokset olivat meikkejä, muutamat alusvaatteet, juomatuliaisia sekä pojalle tuliaisiksi pikkulegopaketti ja cars-salkku pezejä! Niin, ja tietysti suklaata!


Tämä maanantai on nyt todellakin tuntunut maanantailta (hyvin takkuiselta sellaiselta), mutta kyllä nyt taas jaksaa. Tämä irtiotto arjesta ja kotikuvioista teki enemmän kuin hyvää.

Tuli todellakin tarpeeseen, kiitos ihanat! <3
Ja johan tässä ehdittiin sitä pikkujoulureissuakin suunnitella...

perjantai 28. elokuuta 2015

Olohuoneen himotuksia

Kirjoitin vissiin blogissakin joskus kuinka olen täysin pettynyt nykyisen sohvamme laatuun ja jo pitkään ollaan haaveiltu uudesta sohvasta tietämättä kuitenkaan varsinaisesti millaisen haluamme ja vaikka olisimme tienneet, emme olisi raaskineet sohvaa uusia, koska kyseessä nyt ei kuitenkaan kovin vanha huonekalu ole.

No, nyt tiedetään, mitä halutaan ja tästä on ehkä pikkuhiljaa jo muodostumassa pieni pakkomielle. Kyseessä ei kuitenkaan ole tuote, jonka voisi hakea kävelemällä kauppaan ja ostamalla tuotteen. Ollaan joskus aiemminkin tätä mietitty ja nyt ollaan varmoja, että halutaan 60-70-luvun sohva, muotokieleltään samanlainen kuin entisöity vanha nojatuolimme.





Vanha, siro sohva sopisi aivan täydellisesti meidän olohuoneeseen!

En muuten jaksanut ottaa uusia valokuvia olohuoneesta postausta varten ja nämä ovatkin jo vanhoja kuvia. Muutoksena vain kylläkin sohvatyynyt ja tuon jalkalampun puuttuminen. Lampun sain vihdoinkin hetki sitten aikaiseksi laitettua facen paikalliskirppikselle ja se pääsi uuteen kotiin. Lamppu ei miellyttänyt muotokieleltään ja on muutenkin ollut meillä täysin tarpeettomana.

Mutta palatakseni vielä sohva-asiaan... Jonkin verran esimerkiksi torissa on tämäntyylisiä sohvia myynnissä, mutta vielä ei ole tullut täydellista vastaan. Toiveena olisi, että nyt löytyisi kohtuu hyväkuntoisella kankaalla oleva sohva, jonka sitten verhoiluttaisimme uudelleen kunhan sohva on ensiksi kotiutunut ja varmuudella tiedämme minkälaisen kankaan haluamme. Vaikka todennäköisimmin se tulisi olemaan jonkinsävyinen harmaa. Mikäpä muukaan!?



Ja koska aina on kiva haaveilla, voisi pieni vaihdos kattolampunkin suhteen olla paikalteen. Katossa on tällä hetkellä Ikean tosi peruslamppu, joka on kyllä kieltämättä aika karsea (ja kaverin sanoja lainatakseni muistuttaa ihan liikaa mäkkärin ketsuppipurkkia...). Lamppu tuli ostettua edellisen asuntomme olohuoneeseen lähes viisi vuotta sitten, kun haluttiin jokin ei huomiota herättävä, hyvin valaiseva kattolamppu. Olisi tietysti voitu parempikin valinta tehdä...

Muutama hieman tyylikkäämpi vaihtoehto voisi olla tässä:

Kuvat: 1.2.3.4.

Nyt täytyy vain pitää silmät auki sopivan sohvan suhteen, kyllä se oikea tulee vielä vastaan. Lamppuhankintaakin kannattaa tosin lykätä siiihen, että saisi sen täydellisen sohvan. Sohva on kuitenkin niin pääosassa olohuoneessa, että sen mukaan on helpompi katsoa minkälainen valaisin tilaan sopii parhaiten.

Mitä te pidätte 60-70-luvun muotokielestä?
Entä nämä metallikehikkovalaisimet, onko jo liian nähtyjä?

tiistai 25. elokuuta 2015

Haaste: Meidän kodin Ikeat

Sain Talonpuolikkaan Johannalta haasteen esitellä meidän kodin Ikeat, joten tässäpä näitä tulee huone kerrallaan esiteltynä. Meillä ei isompia huonekaluja ole Ikeasta kuin muutama, mutta onhan tuota kaikkea muuta - säilytyskoria, juniorituolia, syöttötuolit, seinähylly... Tervetuloa siis kurkkaamaan meidän Ikeat!

Olohuone:

Olohuoneessa tv-taso on tuttua ja turvallista Ikeaa. Lisäksi löytyy muutama Ikean säilytyskori leluja varten.


Keittiö:

Keittiöhän me ollaan remontoitu vain osittain, eli esimerkiksi yläkaapittoman seinän alakaapit ovat alkuperäiset, muut keittiökalusteet ovat Ikeasta. Niemeke tuunattiin itse Ikean vetolaatikoista ja Bauhausin tammitasosta. Lisäksi löytyy Ikean syöttötuolit (second handina saadut kylläkin), lattiasuojukset syöttisten alta sekä pojan juniorituoli.







Makuuhuone:



Meidän omasta makuuhuoneesta löytyy Ikean patjat. Uusittiin about vuosi sitten vanhasta jenkkisängystä vain patjat, eli runko ja sängynpääty on vanhat ja aikoinaan Askosta ostetut.



Pojan huone:

Pojan huoneesta löytyy Ikean seinähylly, jota tosin on hieman modifioitu. Alunperinhän tuossa kuuluu olla kolme hyllylevyä, mutta oli meidän tarpeisiin liian iso, niin sahattiin hyllynkannattimia lyhyemmäksi. Lisäksi pojan huoneesta löytyy meidän toinen juniorituoli sekä muutama Ikean säilytyskori leluja varten.




Tyttöjen huone:

Tyttöjen huoneessa on vaatesäilytystä varten iso Ikean lipasto. Tämä on musta oikeasti tosi kiva ja hyvin mahtuu pienten vaatteet, lakanat yms. Useampi laatikko on jopa tyhjillään. Verhot ovat myös Ikeaa, tosin second handina meille päätyneet.



Lisäksi löytyy tuo perus Ikean leikkikeittiö ja toki jotain leikkiruokia on myös Ikeasta.


Piha:

Pihalle ostettiin tänä vuonna Ikeasta kaksi lepotuolia sekä uusi ruokapöytä. Ruokatuolit ovat muualta, muistaakseni Jyskistä monta vuotta sitten ostetut.




KPH ja WC:t

Kylppärissä on Ikean puiset penkit, joissa säilytystilaa juuri sopivasti meidän perheen kylpy- ja käsipyyhkeille. Alakerran vessassa lisäksi pari sienähyllyä, joista ei nyt tullut otettua kuvaa.



Muuta:

Lisäksi meiltä löytyy sekä yläkerran, että alakerran käytävältä iso Ikean kokovartalopeili. Yläkerran käytävällä on myös vanha (yli 8 vuotta sitten vuokrakämppään ostettu) tikashyllykkö, joka on alunperin ollut tummanruskea, ja sen olen itse valkoiseksi maalannut. Lisäksi esimerkiksi vanhojen vaapinovien vetimet on vaihdettu Ikean rosterisiin vetimiin.



Lampuista ei tullut otettua kuvia, mutta yläkerran käytävällä on kaksi Ikean hektar-valaisinta ja olohuoneen kattolamppu on myös Ikeaa. Meillä ei taida olla mitään Ikean maljakoita, koriste-esineitä tai muuta sistustustavaraa, ei torkkupeittoja, tyynynpäällisiä tai pyyhkeitä (alakerran vessassa Ikean matto ja lapsilla joitain aluslakanoita.). Näitä kaikkia meillä nyt muutenkin on hyvin maltillisesti, enkä oikeastaan harrasta sellaista pienen sisustussälän ostelua.

Mä en tunnustaudu suureksi Ikea faniksi, vaikka meiltäkin näköjään sievoinen määrä firman tuotteita löytyy. Lähes joka huoneessa jotain Ikeaa! Siellä on paljon kivoja huonekaluja, mutta joissain asioissa itse kaipaa huomattavasti enemmän persoonallisuutta. Nykyään myös tykkään paljon enemmän ostaa second handina ja vähän vierastan sitä ajatusta, että kun jotain uutta tarvitaan, kurvataan Ikeaan ja lopputulemana sieltä tullaan ulos kasseissa järkyttävät määrät sisustuskrääsää yms. Monihan sanoo, ettei sieltä pysty tyhjin käsin lähtemään. Kyllä pystyy, monta kertaa käynyt niin! ;)

Oletko sä suuri Ikea fani?
Tuleeko suosittua Ikeaa kodin sisustamisessa?

maanantai 24. elokuuta 2015

Oman pihan omenoista

Meillä ei ollut eiliselle mitään suunniteltua ohjelmaa, ja ihanan sään vuoksi päätettiin lähteä lasten päiväunten jälkeen porukalla piknikille. Nyt on varmasti käsillä tämän kesän viimeisiä näin kauniita päiviä, joten täytyy ottaa kaikki ilo irti! 

Aamupäivästä kerättiin talteen jo meidän pihan isomman omenapuun sato. Tänä vuonna omppuja tulikin ihan kiitettävästi, viime vuonna taisi olla yksi ja sekin oli mätä... Innostuinkin sitten tekemään meille piknikevääksi mehevän omppupiirakan näistä oman pihan ompuista ja lasten vedellessä sikeitä nappasin muutaman kuvan esipikniktunnelmissa omalla pihalla. 

omenapiirakka resepti

apple pie

Ohjeen piiraaseen löysin Kotikokki sivuilta ja tässä vielä teillekin ohje ehkä maailman helpoimpaan ja maistuvimpaan omppupiiraaseen!

200 g margariinia
1,5dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
0,75 dl maitoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniliinisokeria
4 pientä omenaa
pinnalle kanelia ja sokeria oman maun mukaan

Siivuta omenat. Sulata rasva ja sekoita se sokerin kanssa. Lisää vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi. Ota tässä vaiheessa vajaa kahvikupillinen taikinaa sivuun, joka ripotellaan lopuksi päälle. Lisää taikinaan kananmuna, maito, leivinjauhe ja vaniliinisokeri. Sekoita tasaiseksi. (Huom! Taikinan kuuluu olla valuvaa, eikä sitä ole tarkoitus saada nostettua vuoan reunoille.) Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan ja asettele päälle omenasiivut. Ripottele pinnalle kanelia ja sokeria sekä alussa sivuun otettu taikina (levittele lusikalla päälle). Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Oikein ihanaa uutta viikkoa!
Tällä viikolla onkin kaikkea superkivaa ja jännää luvassa!

lauantai 22. elokuuta 2015

Mitä mukaan Tallinnan minilomalle?

Meillä on riittänyt menoa ja meininkiä ihan tässä kotisuomessakin viimeiset kolme vuotta, joten koko perheen kesken ei ole tullut lähdettyä ulkomaille, ei edes Tallinnaan. Mies on ollut muutamalla minireissulla kavereiden ja työporukan kanssa, mutta minun viimeisimmät ulkomaanmatkat ajoittuvat vuoteen 2011. Tuolloin käytiin miehen kanssa kaksistaan Pariisissa ja työkavereiden kanssa Tallinnassa. Nyt, kun vihdoin on luvassa myös tälle äidille minireissu "etelään", oon ihan täpinöissäni jo laatinut pakkauslistaa ja miettinyt mitä kaikkea sitä tarvitseekaan mukaan yöpyessään ihan kokonaisen yön poissa kotoa ilman lapsia! ;)

No, faktahan on, että mukaan ei tavitse juuri mitään, mutta koska listoja on kiva tehdä, olen jo hyvissä ajoin miettinyt muutamaa asukokonaisuutta reissua varten.


Menomatkan ja päivän asu Tallinnassa muodostuu hyvin todennäköisesti luottofarkuista, Noshin topista ja Vero Modan jakusta. Jalkaan Clarksin ballerinat ja DKNY:n laukku olalle.


Illaksi meillä on jo pöytävaraus tehtynä varsin kivan oloisesta paikasta ja syömään ajattelin laittaa vahapintaiset farkut, valkoisen Vero Modan topin ja sen samaisen jakun. Kengät vaihtuvat illaksi kiilakorkoihin, laukku sama DKNY.


Paluumatkalle sopii hieman väljempi yläosa ja jalkaan samat farkut kuin mennessä.

Tässä on mun mielestä muutama tosi kiva asukokonaisuus, joissa itse viihdyn varmasti. Näiden lisäksi tietysti alusvaatteet, yövaatteet ja kosmetiikka. Kamera suhteen olen vielä hieman epävarma, jättäisikö suosiolla kotiin ettei mene pelkäksi valokuvaamiseksi!

Shampoita, hoitoaineita ja rasvoja varten ostinkin Clas Ohlsonilta kivat alumiiniset matkapullot. Tällaisia olen kaivannut ihan perus mökkireissujakin varten, niin nyt viimeistään oli hyvö tilaisuus tällaisetkin hommata. Ja löytyi vielä tällaiset astetta tyylikkäämmät verrattuna niihin perinteisiin muovisiin!




Alunperin ajattelin mahduttavani matkatavarat Samsoniten pieneen kassiin, joka ollut meillä hoitolaukkuna, mutta totesin, että jos haluan vaihtokengät mukaan, ei tavarat mahdu millään siihen kassiin. Päädyin ottamaan matkalaukuksi ikivanhan Niken treenikassin, joka on viime aikoina ollutkin viikonloppureissukassina. Mikä siinä onkin, että yleensä aina pakkaa aivan liikaa varavaatetta mukaan? Nyt yritän kyllä selvitä vähillä kantamuksilla!

Olisiko teillä antaa jotain hyviä Tallinna tärppejä? Hakusessa on ehkäpä jokin lounasmesta paluupäivälle ja jokin kiva kauneushoitola. Josko sitä vaikka vihdoinkin kokeilisi niitä geelilakkauksia...

keskiviikko 19. elokuuta 2015

DIY: Hunaja-sokeri kuorinta kasvoille

Tämä on varmasti monelle tuttu juttu, mutta koska itse kokeilin tätä ensimmäistä kertaa eilen, niin ajattelin vinkata teillekin tästä todella helposta diy-kuorinnasta, johon löytyy lähes poikkeuksetta aina tarvikkeet omista keittiönkaapeista.



Tähän herkullisen makeaan kuorintaan tarvitset vain hunajaa ja kidesokeria!




Sekoita siis pieni määrä vaikka ihan tavallista juoksevaa hunajaa ja kidesokeria ja hiero kostutetuille kasvoille.

Itse kuorin aika voimakkailla otteilla ja vaikka ihoni ei ole herkkä, sain kyllä pienen punoituksen iholleni aikaiseksi. Joten jos olet herkkäihoinen, suosittelen hyvin hellävaraista pyörivää liikettä. Lopputuloksena iho kuitenkin tuntui huomattavasti pehmeämmältä ja nyt aamulla iho oli paljon heleämpi ja hyvinvoivan näköinen!

Yöksi laitoin vielä kookosöljyä ohuen kerroksen iholle ja uskoakseni osittain tämän vuoksi iho tuntuu samettisen sileältä.



Kahvinpurut ovat kuulemma myös todella tehokas kuorinta-aine, jota ei myöskään ole tullut kokeiltua. Täytyykin vaikka ensi viikolla kokeilla tätä.

Onko nämä diy-kuorinnat teille tuttuja juttuja? Onko vinkata jotain muuta hyvää reseptiä kotikasvohoidon tekemiseen?

maanantai 17. elokuuta 2015

Mitä kuuluu meidän tytöille?

Tyttöjen vauvavuotena tuli kirjoiteltua melko säänöllisesti heidän kuulumisista tänne bloginkin puolelle, mutta edellisestä postauksesta on tainnut kulua kohta jo se viitisen kuukautta. Tytöt täyttivät nyt viikonloppuna tosiaan 1v5kk ja meno on tietysti muuttunut melko paljon siitä, kun tytöt täyttivät vuoden. Uusia taitoja on tullut ihan hirmuisesti, eikä meiltä tosiaan enää mitään vauvoja löydy.

Suurimpana muutoksena tietysti se, että kumpikin kävelee, tai oikeastaan juoksee...



Neuvolassa ei ole käyty sitten vuoden neuvolan jälkeen, joten mitään mittoja tytöistä ei ole. Seuraava neuvola on sitten kuukauden päästä, kun puolitoista vuotta tulee täyteen. Tytöt käyttävät pääosin kuitenkin kokoa 80 tai 86 ja painot on varmaan siinä kymmenen kilon hujakoilla. Tytöt ovat ruumiisrakenteeltaan täysin erilaisia, E on huomattavasti hentoisempi ja hänelle melkein tuleekin uusia vaatteita ostettaessa valittua kokoa pienempi vaate kuin siskolle.





Myös tyttöjen luonne-erot vahvistuvat päivä päivältä. Hassua, kun silloin raskaana kuvitteli naiivisti masusta tulevan kaksi samannäköistä ja samanluonteista tyttöä. Ja mitä vielä, en ole tainnut näin eri näköisiä kaksosia nähnytkään. Tytöillä on ihan erilainen hiuslaatu, erisävyinen iho ja kasvojen piirteet täysin eri, toinen kuin minä ja toinen ilmiselvä isänsä. Ja luonteeltaankin tytöt ovat kuin yö ja päivä. Siinä missä E hakee kontaktia ja huomiota muilta aikuisilta ja lapsilta, I viihtyy itsekseen tutkimassa leluja, repimässä apilanlehtiä tai lapioimassa hiekkaa ämpäriin. I on myös hyvin hiljainen, eikä sanoja juurikaan vielä tulee, E puolestaan on kovaääninen ja juttua ja sanoja tulee paljon enemmän. E:lle maistuu ruoka kuin ruoka, I puolestaan on paljon varautuneempi uusien makujen suhteen. Nämä nyt toki vain muutamia esimerkkejä tyttöjen eroista.

Monikaan kaksosten äiti ei tykkää lapsiaan sanottavan kaksosiksi, mutta itseäni tämä ei sanana häiritse. Ovathan tytöt niin erilaisia keskenään, että yhdeksi ja samaksi persoonaksi heitä ei kaksosuudesta huolimatta pysty niputtamaan.



Tuttipulloista on luovuttu jo useampi kuukausi sitten, tutit puolestaan ovat vielä käytössä. Ja ihan liian paljon päivisinkin, mitä itsekään haluaisin. On vaan niin helppoa saada kitisevät lapset tyytyväisiksi tyrkkäämällä ne tutit suuhun vaikka kauppareissulla... Tässä pitäisi kyllä skarpata... Poika kun ei koskaan edes syönyt tuttia, niin silloin saattoi sen yhden huutavan lapsen napata vaikka syliin loppu kauppareissun ajaksi, mutta kahta ei nyt viitsi kainaloissa kantaa, jos meinaa vielä jotain muutakin saada tehdyksi, tai ihan vaikka vaan saada ne rattaat työnnettyä ulos kaupasta.

Ruokailu sujuu hyvin, ruoka maistuu ja kumpikin on syönyt jo pitkään itse. Puurot, jugurtit ja rahkatkin menevät hyvin itse lusikalla syötynä. Pääosin käytössä on nokkamukit, tavallisista kupeistakin juominen kyllä onnistuu kohtuullisella menestyksellä.



Päivät täyttyvät hyvin pitkälti ulkoilusta, joko omalla porukalla tai kavereiden kanssa. Meillä on myös melko säntillinen päivärytmi, jota noudatetaan päivästä riippumatta. Mä olen huomannut jo esikoisen kanssa, että selkeä rytmi sopii sekä minulle että lapsille, joten kaikkien olemisen mielekkyyden vuoksi haluan pitää rytmistä kiinni vaikka se jotain menoja joskus rajoittaakin. Nämä on mun mielestä niitä asioita, jotka kukin tekee tyylillään ja valitsee sen itselleen ja perheelleen sopivimman tavan toimia.

Päivärytmi meillä tällä hetkellä on about seuraava:

7:00 herätys
8:00 aamupala
11:00 lounas
12:00 päiväunille
14:00 herätys ja välipalalle
16:30 päivällinen
19:00 iltapala
20:00 nukkumaan

Jos jokin on tyttöjen kanssa ollut huomattavasti helpompaa kuin pojan kanssa aikanaan, on nukkumaan käyminen. Kumpikin nukahtaa ilman sen kummempia kitinöitä sekä päiväunille, että yöunille. Yöt nukutaan pääosin ilman herätyksiä, silloin tällöin joutuu jommalle kummalle käydä laittamassa tutin suuhun, mutta yleensä sen saavat itsekin sängystä metsästettyä. Nukkumaan käydessä sänkyyn laitetaan useampi tutti, siinä toivossa, että sen itse sieltä löytävät!

Parhaita juttuja tällä hetkellä on (edelleen) dublot, musiikki ja tanssiminen, pyöräily (eli peräkärryn kyydissä istuminen) sekä liukumäet!




Viime kuukausina on kyllä monta kertaa tullut todettua, että omalla tavallaan vauvavuosi kaksosten kanssa oli huomattavasti helpompi, kuin tämä aika, kun ovat oppineet kävelemään ja kaikki ympärillä kiinnostaa. Kyllä pitäisi saada itsensäkin monistettua, että ehtisi aina noiden perään... Nyt myös taas arvostaa enemmän kaksosäitikavereita, joilta saa parasta vertaistukea ja, jotka todella ymmärtävät ja tietävät, millaista on, kun on kaksi täysin samassa kehitysvaiheessa olevaa samanikäistä lasta. Kaksosuus ja kaksosten äitiys on jotain niin spesiaalia, että se jos mikä yhdistää ja on kyllä hienoa, että on saanut tavata ihania ihmisiä, joiden kanssa jakaa arjen iloja ja suruja!

perjantai 14. elokuuta 2015

Viikon varrelta

Huippu viikko. Touhuttu paljon kaikkea, treenattu, treffattu kivoja ihmisiä ja nautittu kesäisistä ilmoista! Muutamia huippujuttuja meidän arkiviikon varrelta. Instan (@paulatelle) puolelta löytyy muuten lisää meidän arkikuvia!

Ulkoelämä.
Ulkona ollaan oltu tällä viikolla lähes koko hereilläoloaika. Käyty vain syömässä ja nukkumassa sisällä. Mutta niinhän se kuuluu hyvillä säillä mennäkin. Nautitaan nyt ulkoilusta, loskasäällä ehtii sitten taas leikkiä sisälläkin! Tuo oma piha ja terassi ovat myös aivan korvaamattomat näillä keleillä, ihanaa kun voi aamulla avata takaoven ja kaikki saavat vapaasti vaeltaa takapihalle, vaikka itsellä olisi vielä jotain sisähommia kesken.

Kotialbumiin on myös saatu ihania kesäisiä kuvia etenkin tytöistä. Kukat korviensa takana nämä pienet neidit röyhelöpaidoissaan olivat varsin hellyyttävä näky.


The perfect red.
Jo viime viikolla ostettu Essien uusi lakka osoittautui aivan nappivalinnaksi. Ihan täydellinen hieman oranssiin taittava punainen. Tämä tuntuu kynsissä jotenkin omalta väriltä, toisin kuin sellaiset ihan syvänpunaiset sävyt.





Tyttöjen Tallinna-suunnitelmat
Tyttöjen Tallinna viikonlopunkin suunnitelmat on nyt saatu pakettiin ja matka sekä hotelli (kyllä!) on varattu ja kylläpä odotetaan tätä reissua! Itse en ole ollut yötäkään erossa lapsistani, jos nyt ei kolmen viikon pakkovuodelepoa Naistenklinikalla lasketa (ja ei sitä kyllä ainakaan rentoutumiseksi lasketa!), joten oikein tarpeeseen tulee pieni irtiotto arjesta ja ihanaa päästä reissuun mahtavassa seurassa. Matkaan lähtee viisi monikkoäitiä, joten lapsiaiheilta ei varmasti pystytyä välttyä, mutta varmasti osataan ottaa ilo irti lapsivapaasta reissusta!

Toivottavasti teilläkin on ollut hyvä viikko!
Ihanaa aurinkoista viikonloppua!
Ensi viikolle muuten luvassa blogin puolelle ainakin meidän tyttöjen kuulumisia.